|
01: Catharsis
02: Worlds Havoc
03: Endorsed By Hate
04: Watch It All Come Down
05: Without A Face
06: At The Gates Of Demise
07: Chosen Fate
08: Omega Suite
09: Human Waste
10: Suffer Or Endure
11: Goetterdaemmerung
Kesto: 43:05 |
Mikäli hardcoremainen metalli esimerkiksi Hatebreedin tapaan iskee, voisi kolahtaa myös Maroon. Jonkin verran sekaan lyödään myös melodioita, mutta promosaatteessa mainitut At The Gates ja The Haunted ovat melko kaukana tämän bändin tekemisistä.
Musiikki on siis vahvaa runnomista, eikä liiemmin kiirettä pidetä. Pääasiallisena punaisena lankana toimivat asennuspuolelta tutut keskitempoiset ja hitaammat junttausriffit, joiden tahtiin on kätevää niskojaan nakella tai lattian kestoa pomppimalla testata. Yhtenä vertailukohtana tulee mieleen parin vanhan Catharsis-jäsenen myöhemmin perustama amerikkalainen Undying, joskin lievemmillä melodioilla ja paremmalla laululla.
Ajoittain Maroon väläyttelee tuomalla mukaan tunnelmallisuutta kuten instrumentaalikappaleessa The Omega Suite, joka vetää kuulijan hienosti mukaansa raskaan kompin sävyttämään menoon ja biisi vain kasvaa edetessään. Pieniä hetkiä lukuun ottamatta biisit ovat perustasoa aavistuksen kiinnostavampaa ja parempaa tasoa, vaikka vain aniharva osuus kunnolla mieleen jääkin. Metalcoren ystäville ja/tai muuten vain nyökyttämään saavasta metallista pitäville tässä lienee sellainen kasin levy, mutta minä tyydyn pienempään numeroon.
18.11.2004, Marko Saarinen |
|