Kansitaide Tourniquet
Psychosurgery
CD
[ Pathogenic Records ]

( 9½ )
01. Psychosurgery
02. A Dog's Breakfast
03. Viento Borrascoso (Devastating Wind)
04. Vitals Fading
05. Spineless
06. Dysfunctional Domicile
07. Broken Chromosomes
08. Sterotaxic Atrocities
09. Officium Defunctorum
10. A Dog's Breakfast (live 2000)
11. Broken Chromosomes (live 2000)
12. Stereotaxic Atrocities (demo 1991)
13. A Dog's Breakfast (demo 1991)
14. Concert Intro 2000

Pituus: 63:41
Käsillä oleva Tourniquetin levy on siis toinen järjestyksessään, jonka bändin klassinen kokoonpano levytti. Rummuissa on Ted Kirkpatrick, joka on bändin musiikillinen johtaja ja ideoitsija. Kirkpatrick soitti myös komppikitaroita välillä alkupään levyille, koska bändin kitaristien soitto ei ollut riittävän tarkkaa aina hänen mielestään.

Vokalistiosasto erotti tuolloin Tourniquetin monesta muusta bändistä. Harvalla bändillä oli tarjota kahta oman tonttinsa hyvin hallitsevaa vokalistia. Melodisempia vokaaleja hoiti Guy Ritter ja thrash-huutovokaalit olivat toisen kitaristin, Guy Lenairen, heiniä. Nämä kaverukset rustasivat Kirkpatrikin lisäksi biisimateriaalin. Tämän lisäksi toista kitaraa hoiteli Erik Mendez ja bassoa Victor Macias.

Itse pidän tätä levyä noista kolmesta tasapainoisimpana, joista kyllä kaikki ansaitsisivat klassikkoarvostelun. Ensimmäinen levy kärsi lähinnä huonoista soundeista ja tyylissä oli selkeästi enemmän jäänteitä 80-luvulta. Bändin kolmannella levyllä vokalisti lähti bändistä kesken levytysten, kun hänen mielestä mopo karkasi käsistä mätön suhteen, eikä hän siten voinut olla tyytyväinen bändin musiikilliseen suuntaan. Niinpä Pathogenic Ocular Dissonancelta jäivätkin melodisemmat vokaalit hieman vajaaksi.

Tourniquetin musiikki on teknistä, klassisvaikutteista thrashia. Pääsäveltäjänä toimivan rumpalin klassisen musiikin intohimoinen kuuntelu heijastuu sävelkuluissa ja melodioissa varsin selvästi. Beethovenit ja Bachit irtoavat ja välillä voisi melkein kuvitella, että Slayer vetää Beethovenia hieman uudelleen sovitettuna... Yhdessä biisissä on vierailemassa rap-orkesteri ja vaikka ekaa kertaa kuunnellessani hämmennys oli suuri, niin siinäkin yhdistyy oikealla tavalla räppäreiden ja toisaalta bändin itsensä asenne.

Kappaleet ovat hyvin tasapainoisia sävellyksiä ja ideat tuodaan esille napakasti. Vaikka bändillä olisi kykyä harrastaa tuntitolkulla soitinmasturbaatiota, niin siihen ei sorruta. Levy vaatia useita kymmeniä kuuntelukertoja, jotta materiaalin syvyys alkaa hahmottumaan ja se, miten tarkkaan musiikki on mietitty. Silti jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla päähän jää paljon melodioita ja riffejä, jotka antoivat ainakin itselleni kovan ärsykkeen antaa kiekolle lisäkierroksia. Herkullisimpia kohtia tanakoiden riffien lisäksi ovat kitaristien luomat melodiat, joissa käytetään maukkaasti kaikuefektejä ja vibrakampea. Monin paikoin kaksi kitaraa soittaa ihan eri juttuja, jotka on nerokkaasti sovitettu yhteen.

Bändin sanoitukset eivät ole vetäisty mistä sattuu hatusta, vaan jokaiseen biisiin on punottu aina jokin tarina, jossa on käytetty mielikuvitusta ja musiikki ja biisin sanoituksellinen idea on sovitettu hyvin yhteen. Kysymyksessä on kokonaisvaltainen paketti, joka hivelee jokaista aivosolua, jos levyyn uppoutuu. Kysymyksessä on kuin monikerroksinen öljyväritaulu, josta löytyy uusia syvyyksiä aina kun sitä keskittyy katsomaan.

Bändin lyriikat ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja niissä haastetaan kuuntelijaa ajattelemaan omaa elämäänsä, asenteitaan ja arvojaan. Välillä niputetaan harhaoppisia uskonlahkoja tai eläimiä rääkkääviä tiedemiehiä.

Syy, miksen anna täysiä pisteitä johtuu siitä, että yksi biisi, vaikka onkin nerokas veto, ei jostain syystä istu levyn materiaaliin ja tunnelmaan. Stereotaxic Atrocities eli toiseksi viimeinen raita varsinaisella levyllä jotenkin sekoittaa siihen mennessä kehittynyttä tunnelmaa, mutta viimeinen biisi palauttaa menon kohdalleen.

Arvostelukappaleeni on vuonna 1991 ilmestyneen levyn re-issue, johon on lisäilty bonusbiisejä ja levyä on miksattu uudelleen. Bonusbiisit ovat ihan kivoja kuunneltavia ja ne on laitettu vertailun vuoksi mukaan, joten se selviää myös, miten nykykunnossa oleva bändi selviytyy livenä vanhoista kappaleistaan. Pidemmän päälle ne kuitenkin vain rikkovat tunnelmaa ja kokonaisuutta. Parempi olisi ollut julkaista tuplalevy, jossa toiselle olisi kerätty ylimääräinen sälä. Mutta luonnollisesti se olisi ollut teknisesti hankalampi toteuttaa.

Jostain syystä Tourniquet ei ole yltänyt samanlaiseen suosioon, kuin nuo 80-90 lukujen vaihteen suuret thrash-orkesterit. Rumpali- ja vokalistiosastolla Tourniquetilla ei ole mitään hävettävää, pikemminkin muilla bändeillä. Yksi tekijä on varmasti musiikin kompleksisuus ja laajuus, vaikka siitä löytyy myös helposti lähestyttäviä juttuja.

Jos vanhat klassikot kuten Slayer, Megadeth, Metallica, Testament ja Anthrax alkavat jostain syystä puuduttamaan ja thrash-hammasta silti kolottaa, niin kannattaa tsekata Tourniquet ennen kuin menettää toivonsa.

18.11.2004, Pekka Ryhänen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Where Moth And Rust Destroy
Where Moth And Rust Destroy
[ CD ]
http://www.tourniquet.net Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 7315
Palaa »
 
Bookmark and Share