Kansitaide Veni Domine
IIII
CD
[ Rivel Records ]

( 8+ )
01. Waiting for the Blood Red Sky
02. Eli Lema Sabbachtani
03. Doom of Man
04. River of Life (part 2)
05. Inner Circle
06. Deep Down Under
07. The Healing the Mystery
08. River of Life (part 4)
09. Voice of Creation
10. The Healers Face
11. River of Life (part 1)

Kesto 56:42
Veni Dominen edellisen äänitteen julkaisusta on seitsemän vuotta, mikä selittyy ongelmilla levy-yhtiön kanssa ja vokalisti Fredrikin ääniongelmilla. Bändi on ollut jo aikeissa lopettaa, koska homma on tuntunut niin takkuiselta. Näin levyn sisäkannessa todetaan ja selitään levyn nimeä.

Mitä sitten on tapahtunut seitsemässä vuodessa? Musiikillisesti bändi on edelleen tunnistettavissa, ehkä parhaiten kuitenkin vokalistin äänestä. Eeppinen melodinen tuomiohevi on muuttunut hieman enemmän tunnelmoivammaksi ja kokeilevammaksi. Kappaleet ovat lyhentyneet ja ne eivät ole enää niin mahtipontisia ja uljaita. Ne ovat pikemminkin eteerisiä.

Veni Dominen musiikkiin on tullut sävyjä lisää, mikä voi tuntua hieman hämmentävältä vanhasta fanista ja otteen saaminen levyyn ei ole niin helppoa. Bändin ominaissoundi on kyllä pysynyt tunnistettavassa muodossa. Poljennossa on paljon enemmän groovea, eikä se uhoa tuomiota aivan niin kuin ennen. Akustisia kitaroita ja slideä käytetään ja meno on välillä suorastaan letkeää. Kaiken letkeyden yllä henkii kuitenkin hieman uhkaava tunnelma.

Itse kaipaisin jotain selkeämpää juttua musiikkiin sillä mitään kirkasta tähtihetkeä levyltä on vaikea nostaa esille, mutta jälki on tasaista ja varmaa. Ainoa pettymys nouseekin ainoastaan tuosta tasaisuudesta.

Sanoituksellinen sisältö on pysynyt samoilla linjoilla, kuin aiemmilla levyillä, lyriikkoja ovat inspiroineet Ilmestyskirjan tekstit ja ihmiskunnan tulevasta tuhosta lauletaan. Ilman sanoitusten tavaamista on vaikea päästä mukaan kappaleisiin ja musiikkiin täytyy keskittyä kokonaisvaltaisesti, jos meinaa saada jotain irti. Mistään "easy listening" -kamasta ei ole kysymys.

01.11.2004, Pekka Ryhänen
http://www.venidomine.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2014
Palaa »
 
Bookmark and Share