|
01. Meltdown
02. Laughing as They Die
03. Feast of Fools
04. Rebirth
05. Shallow
06. Disgrace
07. I Am
08. Little Man
09. Transformations
10. Walking Dead
11. Hypocrite
12. Aftermath
Kesto: 45:16
|
Kolmimiehinen Wynjara käy taistoon ihmisyyttä vastaan jopa siinä määrin, että on korvannut rumpalin konerummuilla, joka useimmille death metal -fanaatikoille on jo lähtökohtaisesti suoranainen kirosana. Norjalaisen lafkan siipien suojaan päätynyt bändi kuitenkin vie omaa tyyliään eteenpäin vankkumattomalla otteella.
Human Plaguen vahvin puoli on soundien sijaan onneksi sävellyksessä. Biiseissä yhdistetään monenlaisia ideoita aina melodisvetoisesta death metalista koskettimilla fiilistelyyn, kitarasooloilla revittelyyn sekä myös suoraan runttaukseen. Bändin musiikki mutkittelee genrepaalujen välissä kuin syöksypujottelija konsanaan ja tekee sen vieläpä kohtuullisen onnistuneesti. Vastapainona omintakeiselle jäljelle hybridiys ei iske aivan ehkä toivotulla tavalla. Vaikka kappaleissa on mielenkiintoisia ideoita ja Wynjara onnistuu tuoksahtamaan raikkaalta sekasikiömäisellä death metallillaan, ei potku tunnu oikein riittävän.
Soundillinen ankkurointi ei bändiltä ole oikein onnistunut. Kitarat kuulostavat tavallaan rouheilta, mutta esimerkiksi kitarasärö tuo liikaa mieleen suoraan tietokoneelle tehdyn nauhoitteen, josta analogisuus ja miesmäinen raskasmetallinen ote on tavallaan melko kaukana. Toisaalta soundissa on rokahtavaa raastoa, mutta jotenkin se ei vaan oikein riitä totaaliseen death metal -puserrukseen. Rummuista vastaa puolestaan kone, joka ei riitä korvaamaan oikeaa paukuttelijaa millään, vaikka soundillisesti edustaakin rumpukoneskenen parempaa päätä.
Vuoroin örisevä, vuoroin karjuva laulupuoli hoituu bändillä hyvin. Se ei ole mitään järisyttävän kovaa ja ennen kuulumatonta kamaa, mutta riittää bändin musiikkiin nähden enemmän kuin hyvin. Laulut tukevat myös bändin paria rässimpää ja hardcorempaa kohtaa, joten ainakin tyylitaju säilytetään läpi levyn hyvin. Human Plague on kaksipiippuinen levy. Toisaalta siitä löytyy hyvät ainekset kovaankin tekeleeseen, mutta viime kädessä toteutus jää hieman puolitiehen. Ihan jees, jos ei erikoinen.
21.10.2004, Serpent |
|