|
01. Don`t Say Goodbye
02. Forever Angel (Acoustic)
03. The Temple Of The King (Rainbow-cover)
04. Heartbreaker
05. The Line
06. Sea Of Evil
07. The Curse Of The Chains
08. All The Rest Of My Life
09. Forever Angel
10. The Temple Of The Holy
11. Under The Gun
|
Axel Rudi Pell on näitä ei-niin-menestyneitä kitarasankareita Saksasta. Oma fanikuntansa miehellä tietysti on, mutta tätä Yngwien jalanjäljissä kulkevaa tilu-keisaria on usein, aiheesta, moitittu tyylitajuttomuudesta ja kapea-alaisesta näkemyksestään. Nyt on tullut aika tarkastaa kaverin kolmas balladikokoelma, joka koostuu taas vanhoista rakkauslauluista, joita miehen edellisiltä levyiltä löytyy. Don't Say Goodbye on ihan uusi kipale ja Forever Angel taas akustinen uudelleensovitus vanhasta originaalista. Rainbow-laina The Temple of The King kuluu myös näihin kolmeen äskettäin, tätä levyä varten nauhoitettuihin kappaleisiin.
Levystä jää kyllä vähän karvas loppumaku suupieliin. Toisaalta siinä on kuitenkin muutamia ihan hyvä kappaleita ja laulu erityisesti on todella loistavaa. Johnny Gioeli on mahtavaääninen tulkitsija, jonka suorituksessa ei ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Kuitenkaan tällä albumilla ei ole oikein juuri mitään. Kappaleet ovat tarkemmin kuunneltuina aika perinteistä, mukaherkkää balladiosastoa. Se on tyyli, jonka todellakin olisi suonut jo häviävän maailmankartalta. Sinällään kappaleet siis saattavat tuntua ihan hyviltä sävellyksiltä, mutta kyllä monta kertaa niiden takaa paistaa esimerkiksi Scorpions läpi. Sama tunne toistuu useasti, sillä lätyllä on havaittavissa kamalat määrät kliseitä viliseviä vedätyksiä. Imitointia joita on vaikea peitellä, vaikka tässä sitä tuskin on edes yritetty. Melodiat ovat siis tuttuja mutta kuitenkin hyviä, vaikkakin sitten rankasti kierrätettyjäkin, joten kyllä tämä ihan viihdyttäviä hetkiä voi avomieliselle kuulijalle tarjota. Suurta säveltäjäneroa ei herra Pellistä kyllä siltikään taida saada. Kaiken lisäksi kappaleet kestävät keskimäärin 6-7 minuuttia, joka on kohtalaisen pitkä aika, varsinkin toistuessaan jokaisen 11 kappaleen kanssa.
Rummut kuulostavat levyllä aika rankasti Rolandin tai Yamahan sähkörummuilta, vaikka mukana olisi ollut sellainenkin tekijä kuin Mike Terrana, jolta olisi saattaanut irrota ihan hyvää, autenttistakin rumpusaundia. Kaiutetut sähkörummut lisäävät valitettavasti levyn tahatonta komiikkaa.
22.10.2004, Eero Kaukomies |
|
