Kansitaide Loveless, The
Star Rover
CD
[ Euphonious Records ]

( )
Osta CDON:ista
01. Slipping
02. All the Same
03. I Fought it Back
04. Always There
05. The Darker the Sky (The Brighter the Stars)
06. Deceiver
07. In Memoriam
08. Love Entombed
09. Follow
Tanskalainen poppoo soittaa suloisaa goottipoppia ja käyttää instrumenttina perinteisten lisäksi mm tuulikelloja. Alkuvaikutelmat ovat hiukan yhdentekeviä piisien puolesta ("näitä söpöstelijöitähän riittää"), mutta soundimaailma on mielenkiintoisen kylmä, kuulostaen samalla keinotekoiselta ja jollain tavalla elottomalta, mutta sielukkaalta ja hengittävältä. Kuin lelut. Tai kuin Depeche Mode kitaroilla (joskaan kuiskiva laulaja ei yllä Gahanin tasolle, mutta yltääkö kukaan?). Puolivälin fiilistely Deceiver on kuitenkin todella kaunis (kahdeksanminuuttisena se on suunnilleen puolet pidempi kuin muut levyn piisit, mutta silti melkein liian lyhyt) ja sitä kuunnellessa iskee samalla mittaamaton haikeus siitä, ettei ole rakastettua jonka kanssa tiirailla talvista tähtitaivasta, ja hyvin voimakas muistikuva siitä, miltä tuntui lapsena pelätä nukkumaanmenoa ja yrittää pitkittää jokaista päivää. Levyn loppupuoli tämän jälkeen on muutenkin hittimäisempi, mutta omituisen olon se joka tapauksessa jättää. Enemmällä kuuntelulla alkupuoli alkaa kiriä loppupuolen tasolle. Hittiä hittiä, ja murhemielistä romantiikkaa, jossa mikään ei onnistu kuitenkaan. Liian kaunista ollakseen mautonta, vaikka näillä eväillä voisi lässähtää pahastikin.

Kenelle soittaisin: No, sille rakastetulle jota ei ole. Herkkyyteen ja mielenliikutuksiin taipuvaisille ystäville (ja sitten vetistelisimme kaikki yhdessä).

19.01.2003, Leea Mäkelä
http://theloveless.dk Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1406
Palaa »
 
Bookmark and Share