|
01. The Beloved And The Hatred
02. Goodbye
03. I've Sold Myself
04. Standup
05. Senseless Fight
06. Stigmata
07. Certainty...Corpses Bleed Cold
08. My Little Secret
09. One Of These Days
10. Salvation
11. Diary Of An Addict
12. 100 Suns
|
Vuonna 1997 perustettu saksalainen Caliban on jo useamman vuoden ajan kuulunut eurooppalaisen metalcore –skenen kärkikastiin ja onnistunut saavuttamaan laajan fanikannan. The Opposite From Within on bändin ensimmäinen julkaisu Roadrunner Recordsille ja levy-yhtiön muuttuessa isompaan kastiin, on musiikissakin otettu askel kaupallisempaan suuntaan.
Puhdasta laulua käytetään kertosäkeissä sumeilematta ja kokonaisuudessaan uudella levyllä Caliban kuulostaa hiukan turhankin paljon Killswitch Engagelta, joka sattumoisin levyttää myös Roadrunnerille. Kappaleet kuulostavat pitkälti toistensa toistolta ja kautta linjan keskinkertaisilta. Tuntuukin, että bändi ei ole vaivautunut panostamaan levyn tekoon tarpeeksi vaan studioon on lähdetty pelaamaan varman päälle. Tuottajan häärii In Flamesista tuttu Anders Fridén, joka hoitaa oman tonttinsa hyvin.Vanhoille faneille uusi levy tulee olemaan suuri pettymys ja tuntuukin omituiselta, että Caliban on halunnut lähteä tälle linjalle uhraten paljon siitä työstä, mitä aikaisempina vuosina on tehty. Kappale I’ve Sold Myself tuntuukin nappaavan bändiä itseään hiukan turhan läheltä.
23.09.2004, Kari Sarlin |
|