|
01. Can't Stand Me Now
02. Last Post On The Bugle
03. Don't Be Shy
04. The Man Who Would Be King
05. Music When The Lights Go Out
06. Narcissist
07. The Ha Ha Wall
08. Arbeit Macht Frei
09. Campaign Of Hate
10. What Katie Did
11. Tomblands
12. The Saga
13. Read To Ruin
14. What Became Of The Likely Lads
|
The Libertines on onnistunut kiinnittämään huomion keskipisteen johonkin täysin muualle kuin musiikkiin. Keulahahmo Pete Dohertyn sekoilut huumeiden kanssa ja yhtyeen järjettömiin kasvaneet sisäiset riidat ovat kaunistaneet brittilehtien sivuja keräten bändille vähän turhankin paljon huomiota. Nyt toinen levy on viimein kaikkien yllätykseksi valmis ja kaiken kohun jälkeen käsin jää ainoastaan levyllinen keskinkertaista poppia.
The Kinks -vaikutteet ovat selvästi kuuluvilla ja lienee The Clashkin tärkeä orkesteri näille pojille. Tätä epäilystä vahvistaa myös tuottajaksi valittu Mick Jones. Parasta levyssä tuntuukin olevan rennon ja sopivan kolkon kuuloinen äänimaailma. Levyn neljästätoista kappaleesta yksikään ei tahdo nousta esille ja koko levyä tuntuu vaivaavan tahaton kasvottomuuden puute. Hienoa poppia on Britanniasta tullut kasapäin, mutta The Libertinesin kohdalla luovuushanat on laitettu kiinni ja annettu huumeiden viedä kohti päämäärää. Mikä se päämäärä on, jäi ainakin minulta hämärän peittoon.
21.09.2004, Kari Sarlin |
|