|
01. Never Say Die
02. Resurrector
03. The Demise
04. Clockwork Mary
05. Tear Down the Walls
06. Come Back to Black
07. All My Life
08. Destiny's to Come
09. The Last Redemption
Kesto: 46:42 |
Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt The Neon God -kaksikon ensimmäinen osa, The Rise, todisti W.A.S.P:n elinvoimaisuuden ja kunnon erinomaiseksi. Heavy metal -legenda näytti energisyytensä myös Suomen keikoilla, joskin pääsolisti ja nokkamies Blackie Lawless joutuikin yhden bändin keikoista Suomessa perumaan. Odotukset kaksiosaisen levyn jälkimmäistä palaa kohtaan kasvoivat melkoisesti juuri mahtavan keikan, sekä suorastaan loisteliaan ykköslevyn perusteella.
Part I jakoi mielipiteitä runsaasti suuntaan jos toiseenkin. Osa faneista oli pettyneitä herra Lawlessin lauluun, osa soundeihin ja kolmas odotti muuten vain jotain muuta kuin mitä sai. Toinen kuulijakunta sai mitä tilasikin: mitä mainioimman W.A.S.P-levyn, joka sisälsi mahtavia biisejä lähes laidasta laitaan. Part 2 ei kuitenkaan kuulu samaan sarjaan. Pettyneille se tuskin on uusi pettymys, mutta ykkösosasta pitäneille levy voi tuoda hieman karvaan maun suuhun.
On vaikea nimetä yhtä seikkaa yli muiden niistä monista asioista, jotka tekivät Neon Godin ensimmäisestä palasta niin hyvän mitä se oli. Part 2 kulkee samoja linjoja, mutta se jokin tuntuu puuttuvan, tutuista elementeistä huolimatta. Bändin omintakeinen hevityyli on tunnistettavissa heti alkuhetkistä lähtien, eikä bändi tässä mielessä - onneksi - tee mitään yllättäviä vetoja suuntaan tai toiseen. Mutta ne pari merkittävää seikkaa tuntuvat puuttuvan. The Demise on huomattavasti edeltäjäänsä yksipuolisempi ja samalla siitä puuttuvat myös ne niin sanotut hittibiisit, jotka saavat hoilaamaan mukaansa. Jotain on mennyt nyt väärin.
Tuttuun tapaan biisit nojaavat paitsi Blackien upeaan ja tunnistettavaan lauluun, myös bändin tutun turvallisiin ja ennen kaikkea tarttuviin kitarariffeihin. Biisit etenevät kuin omalla painollaan ja rakentavat kaihoisaa tunnelmaa hieman salakavalasti. Mutta ne todella haikeat kohdat tuntuvat puuttuvan, eikä tunnelma nouse muutenkaan lähellekään bändin parhaita hetkiä. Onkin ehkä ironista, että juuri levyn parhaat kohdat ovat samoja riffejä, joita kuultiin neon-jumalan nousussa.
Jokin levyssä kuitenkin vahvasti kiehtoo ja saa pistämään sen päälle kerta toisensa jälkeen. Vaikka varsinaiset hittibiisit tuntuvatkin tältä tekeleeltä puuttuvan, ei levyltä vastapainoisesti löydy yhtään huonoa kappaletta. Kokonaisuus on tasainen, ehkä hieman liikaakin, sillä huippukohdat jäävät helposti huomaamatta.
Soundillisesti levy on kelpoa jälkeä. Se ei yllätä suuntaan tai toiseen, vaan suoriutuu työsarastaan mukisematta. On tietysti puhtaasti makuasia minkälaisista soundeista pitää, mutta omaan makuuni niin kitarat kuin bassokin toimivat mainiosti. Rummuissa olisi saanut ehkä olla hitusen enemmän potkua, mutta todelliseen valittamiseen ei ole aihetta. Laulupuoli hoituu hyvin ja ilman valituksen aiheita. Blackie vetää tunteella, vaikka parhaisiin laulusuorituksiin bändin uralla ei tällä levyllä noustakaan. Pötypuhetta ovat kuitenkin jutut miehen äänen kehnosta kunnosta tai otteen hiipumisesta.
Toivoi Demisesta sitten miten tahansa ykkösosan vertaista pakettia, niin sitä se ei parhaalla tahdollakaan ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että levy olisi huono tai edes epäonnistunut. The Neon God: Part 2 - The Demise on kaikesta huolimatta hyvä heavy metal -levy, joka todennäköisemmin tulee vuosien myötä vain paranemaan kuin viini konsanaan.
18.09.2004, Serpent |
|
