|
01. Chaosworm
02. Trapped in Husk of a White Crow
03. Bow Before my Dark
04. The End of Halcyon Age
05. Pseudogods
06. Leperthrone
07. Gothic Prelude of Capricious Equanimity
08. Cruciferous Lunacy
09. Paragon of Pregnant Night |
Kaksinumeroisen iän saavuttanut Twilight Ophera ei ole pitänyt turhaa kiirettä
levyjensä kanssa, kyseisen rytmiorkesterin uusin tuotos kun on vasta järjestyksessään
kolmas. Paketti kuitenkin maittaa heti kärkeen vallan mainiosti ja maku sen kun
paranee, mitä pidemmälle sen kanssa pääsee.
Jo alun intro maalailee allekirjoittaneen korvaa miellyttävät raamit alkavalle
jyskeelle. Väkisinkin mieleen putkahtaa Dimmu Borgirin (anteeksi vertailut) uusin
julkaisu. Sen verran sinfonisella linjalla sinkoillaan alkumetreistä lähtien. Levyn
avaava Chaosworm onkin myös yksi levyn parhaista raidoista. Joukko ei paahda eteenpäin
turhan rivakasti, vaan vaihtelua on enemmän kuin perus-black -bändillä koko tuotannossa yhteensä, mutta jopa yllättäen hyvin tehtynä. Itse en suuremmin kikkailuista piittaa, mutta Twilight Ophera tuntuu tietävän, mitä tekee.
Kuten kaikki tietävät, levyjen sisältö tuppaa notkahtamaan puolessa matkassa, kunnes
meno taas kiihtyy loppuhehkutuksia kohden. The End of Halcyon Age kuitenkin onnistuu
pitämään linjansa lähes koko levyn ajan, eikä tämä kolmevarttinen ehdi kuuntelijaa
pitkästyttämään oikeastaan missään vaiheessa. Instrumentit soljuvat massiivisena
rintamana kautta linjan ja bändin vokalisti Mikko Häkkinen hoitaa lopun kotiin
varsin tyylipuhtaalla suorituksella.
Kaikkiaan Twilight Opheran uusin jätti varsin hyvän maun allekirjoittaneelle. Edelliset
tuotokset ovat valitettavasti jääneet kuulematta, joten vertailua niihin on paha tehdä.
Tämän pohjalta kuitenkin kiinnostaa kuulla minkälaista materiaalia bändi on suoltanut
pihalle ennen tätä. Pitkästä aikaa jotain, jota jaksaa kuunnella useampaakin kertaan.
16.09.2004, Niko Kotkavalkama |
|