|
01. Friday
02. Burst
03. Up It
04. Running The Show
05. Always Say No
06. Torment
07. Analyze Me
08. Ventilate
09. Wrong Turn
10. Slowfinger
|
Brittiläinen Stalefish1 soittaa debyytillään asenneraskasta metallia, josta tulee hyvin vahvasti mieleen vaikkapa System Of A Down taikkapa esim. Deftones. Yksi asia silti puuttuu Stalefish1:ltä, joka löytyy noilta kahdelta edellä mainitulta yhtyeeltä, nimittäin asenne.
Stalefish1 kyllä suoriutuu komeasti omasta, uuden koulukunnan metallistaan, joka on täynnä runsaita puhelauluosuuksia (ei silti aivan räppiä), yleisöä pomputtavia kitarariffejä ja varmasti pohjatonta angstia. Ja Running The Show –kappaleen kaltainen siivu on jopa hittipotentiaalia omaava raita. Kitarat möyrivät sopivan rytmikkäästi (lienevätkö seitsenkielisiä), rumpali omaa kaikki tarvittavat funkmetalli-kikat ja vokalistin ääni toimii kauniin puhtaasti, välillä hypäten jonathandavismaisiin tuskanhuutoihin. Eli kaiken kaikkiaan bändillä on elementit kasassa. Voittajapakettiko? Ei aivan.
Stalefish1 saa nimittäin omaperäisyydestä täydet nolla pistettä. Yhtyeen musiikillisessa perusjalassa ei nimittäin ole yhtäkään tiiltä, joka olisi yritetty edes muotoilla itse, vaan kaikki on armottomasti varastettu edellä mainittujen esikuvien kuormista. Niinhän ne sanoo, että kopioimalla kaikki yhtyeet aloittavat, mutta ei sillä kopioimisella pitäisi levylle asti päästä. Tämä ei siltikään tarkoita sitä, että Smashed Bottles & Broken Fences olisi missään nimessä huono levy, tämä kaikki on vain yksinkertaisesti kuultu jo monta kertaa aikaisemminkin, yhtä hyvin ja paremminkin tehtynä.
Tällaisenaan Stalefish1 tulisi päästää vielä takaisin nu-metallin tekolampeen kasvamaan. Ajan kanssa siitä varmasti kehittyisi aimo vonkale.
16.08.2004, Niko Kaartinen |
|
