|
01. Birth of Eternity
02. Reverie
03. Night Journey
04. Glory to Perdition
05. Two Worlds Collide
06. Ode to a Dying Star
07. Shores of Death
08. Dreams Spectre
09. Blood Serenade
10. Lacus Somniorum
Kesto: 38:22 |
Kiehtovan näköiseen ulkoasuun paketoitu Glory and Perdition jatkaa unkarilaisen Sear Blissin juhlavaa kulkua vivahteikkaalla tyylillään. Jo kymmenen vuoden virstanpylvään taakse jättäneen bändin uutukainen on sekoitus rauhallista ja tunnelmallista sekä toisaalta räväkämpää ja nopeatempoista black metallia. Sävyjä maalataan haikeilla kitaramelodioilla, kosketinpimputteluilla ja unkarilaisilla trumpettitöräytyksillä. Sekoitus on ehkä oudohko, mutta kohtuullisen onnistunut.
Vaikka bändi pitää lipun ylhäällä kautta levyn, ongelmaksi muodostuu epäonnistuneiden biisien sijaan varsinaisten huippuhetkien uupuminen. Parhaimmillaan kappaleet ovat sävyiltään synkkiä ja ylväitä, valjuimmillaan tasapaksuja ja mitäänsanomattomia. Vaikka omaa ilmettä sävellystyöstä ja soittojäljestä löytyykin, ei levy varsinaisesti kuulosta uudelta ja raikkaalta. Mikä pahempaa, Glory and Perdition ei saa tunteiden liekkejä leimahtamaan millään tavalla. Kappaleet ovat kyllä ihan kelvollisia esityksiä, mutta mistään ihmeellisestä suorituksesta ei voida puhua.
Tuotantopuolelle jakaisin kuitenkin pisteet kotiin mainiosta lopputuloksesta. Soundit tukevat levyä hyvin ja soittimet erottuvat miellyttävästi toisistaan luoden äänimaisemasta eheän, mutta selkeän. Kitarat saattavat kuulostaa ehkä hieman voimattomilta ja hiljaisilta rumpuihin ja torviin nähden, mutta omalla tavallaan niiden rooliin sopii hyvin hukkua kosketinvärjättyyn taustakankaaseen pitämään kappaleita rakenteellisesti pystyssä. Kun mukaan tuodaan vielä laulut, on kokonaisuus valmis. Lauluista vastaa suurimmalti osalta András Nagy (laulut, basso, koskettimet), mutta myös herra Attila Csihar on mukana parin kappaleen verran.
Melodisen ja kosketinvetoisen black metallin fanikunnalle Sear Bliss on koekuuntelun ja kenties hankkimisenkin arvoinen. Sen sijaan rujompaa ja alkuvoimaisempaa esitystapaa etsiville levyn voinee jättää väliin suosiolla. GaP ei ole millään muotoa huono levy, mutta sen piirun verran päälle keskitasoinen esitys ei jaksa hirveän kauan innostaa.
16.08.2004, Serpent |
|
