|
01. Cancer of the Soul
02. Brave New Hell
03. Soul Evisceration
04. Outnumbering the Day
05. Feeding the Undead
06. Eaten
07. Bastard Son of God
08. Year of the Cadaver Race
09. The Ascension
10. Draped in Disease
11. Stillborn Savior
12. Blood Vortex
Kesto: 45:19
|
Tämän päivän Bloodbath on jäsenistöstä lähtien erilainen kuin kaksi vuotta sitten debyyttinsä julkaissut yhtye. Opethin loistelias laulaja/kitaristi Mikael Åkerfeldt on luovuttanut mikrofonin toiselle suuruudelle, Hypocrisyn Peter Tägtgrenille, ja edellisillä tuotoksilla rumpuja paukuttanut Dan Swanö löytyy nyt kitaran varresta kapuloiden kulkeutuessa Martin "Axe" Axenrotin (mm. Witchery ja Satanic Slaughter) kouriin. Musiikkikin on kokenut renessanssinsa.
Me kaikki tiedämme tämän bändin jäsenten taidot ja tiedot omasta alastaan, ja on myös selvä, että jo Tägtrenin ja Swanön studiokokemus takaavat levylle toimivan tukevat soundit, joten keskittykäämme tärkeimpään: mitä annettavaa Bloodbathilla on annettavana death metallille? Kun Åkerfeldt, Swanö sekä Katatonian Jonas Renkse ja Anders Nyström julkaisivat Breeding Death EP:n ja täyspitkän Resurrection through Carnagen, arviot ja haastattelut täyttyivät retro-kommenteista. Nightmares Made Flesh tuntuu olevan irtiotto kaikkeen tähän. Vaikka levy jatkaakin osittain vanhan liiton ruotsalaisen death metallin perintöä Dismemberia muistuttavine melodioineen ja leadeineen sekä Entombedin suoraviivaisuuksineen, on mukana uutta lihaa vanhojen luiden päällä.
Riffittely ei aina kulje totuttuja uria, vaan bändi raahaa epäkuollutta ruumistaan läpi raivon täyttämien rutistusten ja koukeroisten nytkähtelyjen. Bloodbath ei myöskään pelkää sukeltaa haudanhitaaseen junttaukseen kuten Eatenissa tai kolkkoon tunnelmointiin, joka on varmasti peruja jäsenten pääbändien vaikutuksesta. Sooloissa on taas kuultavissa raikas tuulahdus niin Testamentia kuin progemaisuuttakin. Näiden elementtien avulla Nightmares Made Flesh tuokin death metallin perinteiseen konseptiin jotakin menneisyyttä ja tätä päivää yhdistelevää otetta pysyen kuitenkin jämeränä ja brutaalina. Tässä yhtenä osatekijänä on pedon itsestään irti päästänyt Tägtgren, joka ei ole tuonut Hypocrisya mukanaan, vaan tekee vakuuttavaa työtä raa'an murinan ja taustarääkäyksien saattelemana.
Turha on siis enää puhua retrosta. Bloodbathin itselleen raivaama tie death metallin raadollisessa maastossa ei ole täysin uusi ja originaali, mutta se onnistuu luomaan jotakin erilaista tinkimättä perinteistä tai aggressiivisuudesta. Matka on kuitenkin vasta alussa. Vaikka muutamaan kertaan bändi osuukin napakymppiin kuten Brave New Hellissa tai Draped in Diseasessa, usein tuntuu siltä, että Bloodbath ei oikein tietäisi, mitä tehdä tällä uudella uljaalla tyylillään. Tuloksena on valitettavan suuri kasa yritelmiksi kuivettuneita ideoita. Kaikesta huolimatta kiinnostava suunnanvaihdos, joka tulee varmasti poikimaan kalmantuoksuisia hedelmiä tulevaisuudessa. Mutta ei vielä.
13.08.2004, Antti Klemi |
|
