|
01. An Ancient Sign of Coming Storm
02. Where Death Seems to Dwell
03. The Fate of Norns
04. Pursuit of Vikings
05. Valkyries Ride
06. The Beheading of a King
07. Arson
08. Once Sealed In Blood
Kesto: 40:14 |
Kun Amon Amarth julkaisi vajaat kaksi vuotta sitten jatkoa heikohkolle The Crusher –albumilleen massiivisen Versus the Worldin muodossa, en osannut lainkaan odottaa jo hieman polvilleen langenneen deathmetal-viikingin nousevan takaisin jaloilleen niin tyylikkäästi. Sen bändi kuitenkin teki, ja itselleni yksi tulevista ruotsimetallin valiolevyistä oli syntynyt.
Nyt kun taistelun tomu edellisen levyn varjoissa (ja hurjien kiertueiden jälkeen, mm. kolme jenkkirundia) on laskeutunut, on aika katsastaa yhtyeen tämänpäiväinen kunto. Niin vain käy, että pettymys on valmis, vaikka annoin Fate of Nornsille mahdollisuuden jopa selvästi tavallista useammalla kuuntelukerralla. Bändi on lähtenyt hakemaan erilaista lähtökohtaa kuin viime julkaisulla, ja sen toki toisaalta ymmärtääkin. Nyt korviin kantautuu taas selkeästi hitaampi, seesteisempi ja karvan verran eeppisempi, toki tutusti matalavireinen ja sotaisa deathmetalli. Jos ovat Amon Amarthille ominaiset melodiat aina olleet eräs tavaramerkki, ovat ne nyt jopa aiempaa melankolisempia. Paitsi että bändi itse on lähtenyt etsimään erilaista tietä, voi yksi syy muuttuneeseen tyyliin olla toisen kitaristin, Johan Söderbergin, aikaisempaa suurempi panostus kappaleiden tekemiseen.
Mutta eivät kaikki muutokset vielä tässä ole. Bändi nimittäin jätti tapojensa vastaisesti osan kappaleista keskeneräiseksi ennen studioon menoa, ja halusi siten antaa tilaa nauhoitussessioissa tapahtuvalle improvisoinnille. Valitettavasti tämä kuuluu myös musiikissa, sillä osa ratkaisuista kuulostaa hivenen keskeneräisiltä, liiankin hiomattomilta.
Ei levy kuitenkaan huono missään tapauksessa ole, se vain sattuu olemaan helvetin loistavan tekeleen seuraaja, ja tuo varjo yltää Yggdrasiliakin giganttisemmin Fate of Nornsin ylle. Vanhemmilla levyillä on aina ollut helpommin omaksuttavia tai muuten vain tykimmin tärähtäviä biisejä vaikkapa Death In Firen tapaan, mutta nyt sellaista ei oikein ole. Kuitenkin muita parempaa vipinää vasemmassa lahkeessa saavat aikaan pelin avaava An Ancient Sign of Coming Storm ja ainoa nopeatempoisempi, The Beheading of a King.
Barbaarisen ja ruhjovan melodisen deathin veteraanit ovat ilman muuta onnistuneet luomaan vuosien saatossa itselleen erottuvan soundin ja tavan tehdä metallia. Vaikka nyt asioita on tehty eri tavalla, kaikuu alta samaan aikaan tuttu ja turvallinen Amon Amarth. Väistämättä tämän myötä tulee ajatelleeksi, minne karvanaamojen tie seuraavaksi johtaa, sillä nyt valittu polku sujuu hiukan taistelun rasittamin askelin.
On myös harmillista, että promoversio on vain raakamiksattu ja –masteroitu – ja kaiken lisäksi piipattu - versio, sillä varsinainen levy on saanut kuuleman mukaan tuhdimman äänimaailman. Miten siinä on onnistuttu, jää kuultavaksi. Bändin fanien kannattaakin olla ajoissa liikenteessä, sillä aluksi rieskasta ilmestyy rajoitettu versio, jolla on mukana myös bonus-DVD.
10.08.2004, Marko Saarinen |
|