|
01. Come Around
02. Lose A Thing
03. Hide Hash
04. Aye Aye Aye
05. Eddie
06. Rules Of Direction
07. Sun Truck
08. Got Nothing
09. Money And Glory
10. Cast Of Joyhill
11. Come Around (video) |
Vuoden 2002 rockin Suomen mestarit (saman kunnianhan pokkasi Peer Günt vuosia sitten) The Grammers ovat julkaiseet kakkosalbuminsa tuottaja Hannu Leidénin siipien suojassa ja vaikka kyseessä ei metalli olekaan, levy rokkaa kohtuullisen kovaa.
Albumi tarjoilee joitakin todella hyviä melodioita ja leadeja, jotkin niistä jopa niin hyviä, että yhtyeen toivoisi pitävän niistä kiinni aina, kun kappaleen osa on muuttuakseen. Vokaalisuorituskin on melko intohimoinen, mutta kyseessä on valitettavasti tuikitavallinen ääni, jollaisia olen kuullut jo liian usein. Itse asiassa ko. lauluosuudet alkoivat pidemmän päälle käydä jo puuduttaviksi, koska vokalisoinnissa ei ole turhan paljoa vaihtelua, ja puolet laulumelodioistakaan ei loppujen lopuksi ole kovin jännittäviä. Soitto on tiukkaa ja sovitukset melko onnistuneita, mutta jälleen kerran, eivät mitenkään erityisen mainittavia. No, rokkiahan tämä vain.
Pääosiltaan levy rokkaa, ja on helposti vähintään tasavertainen minkä tahansa kanssa omassa genressään. Huonointa levyllä on kuitenkin sen kansitaide, joka on V-A-L-J-U-A kuin mummosi puuterinväriset kalsarit. Kannen vetävyyteen olisi todellakin voinut kiinnittää paljonkin enemmän huomiota. Levyltä löytyy myös nimetön, aika makea piiloraita, joka sanoituksensa puolesta voisi olla vaikkapa Drunken Truck Driver tai jokin. Kokonaisuudessaan levy on ihan miellyttävää kuunneltavaa.
Having won the 2002 Finnish Rock Championships (same trophy claimed by Peer Günt years back) The Grammers have released their 2nd album under
the auspicies of producer Hannu Leidén, and while it’s not metal it does manage to rock rather hard.
Some really good melodies and leads on this album, some of which stand out very strong, almost making you wish that they would have kept at it until the part changes. The vocals are fairly passionate, it’s just a voice that at I’ve heard too many times before, nothing really out of the ordinary. Actually, the vox began to wear on me over the long haul since there’s not much variation to the taken approach and half of the
vocal melodies aren’t all that intriguing. The musicianship is tight and the arrangements are pretty good, but once again not anything
extravagant. After all, this is just rock.
The majority of this disc rocks and is well on par with anything else in its genre. The album cover however is the shits and spells out B-L-A-N-D like a pair of cotton granny panties. They could have honestly put more effort into the layout to make it more appealing to potential customers. There’s even a hidden track without a title which is pretty cool but sounds like it could be Drunken Truck Driver or something. All in all a good listen.
27.07.2004, Starbuck |
|
