|
01. Sacred Sound
02. Red Dust Shadow
03. You Never Will
04. Born Brilliant
05. Harvest Of Souls |
Lähes neljännesvuosisata sitten perustettu IQ oli Marillionin, Pallasin, Pendargonin ja Twelfth Nightin mukana siinä neoprogressiivisen rockin aallon eturintamassa, joka muokkasi progressiivista rockia 1980-luvulle soveltuvaksi musiikkityyliksi. Tuolloiset neoprogeyhtyeet nappasivat musiikkiinsa ihailemiensa 1970-luvun bändien eeppisyyden, yhdistivät sen uuden aallon energisyyteen ja -hämmästyttävää kylläkin- löysivät yleisöä samaan aikaan kun media yritti teilata koko ilmiön.
Siinä missä Marillion osoittautui kaupallisessa mielessä genrensä menestyksekkäimmäksi nimeksi, jäivät muut lähes kokonaan vaille suuren yleisön huomiota. Twelfth Night hajosi vain vähän sen jälkeen kun se sai levytyssopimuksen jättimäiseltä CBS:ltä (nykyinen Sony) ja vastaavasti kävi Pallasille. Muiden kollegojensa hankittua levytyssopimukset isoilta levymerkeiltä IQ antoi periksi ja heittäytyi valtavirran vietäväksi, vaikkakaan se ei koskaan onnistunut niittämään mainetta popahtavammilla levyillään (Nomzamo ja Are You Sitting Comfortably?).
Sen jälkeen kun IQ pisti 1980-luvun lopussa väliaikaisesti pillit pussiin ja kasasi 1990-luvun alussa rivinsä uudelleen, alkuperäisen laulajansa Peter Nichollsin palattua takaisin ruotuun, ovat yhtyeen julkaisemat levyt osoittautuneet merkkitapaukseksi fanien keskuudessa. Liioittelematta voidaan sanoa, että jokainen IQ-kiekko vuonna 1993 ilmestyneestä paluulevystä (Ever) lähtien on ollut jopa parempi kuin yksikään bändin alkutaipaleella julkaisemista kiekoista (Tales From The Lush Attic ja The Wake), jotka sentään on nostettu 1980-luvun neoprogeklassikoiden joukkoon.
Kuten uutuuslevyn nimessäkin viitataan, on Dark Matter tunnelmaltaan synkkä. Silti levy ei ryömi pimeyden syövereissä ja epätoivossa, vaan melankolian kyllästämän musiikin täyttävät majesteettiset sävelkuviot ja melodinen kauneus. IQ ei ole koskaan lukeutunut niihin itsetarkoituksellista mutkikkuutta harjoittaviin progebändeihin, jotka ovat tehneet genren maineelle hallaa, vaan yhtyeen vahvuus (ja tavaramerkki) on aina piillyt helposti omaksuttavissa melodioissa ja miellyttävän tyylitajuisessa itseilmaisussa, ja "Dark Matter" osoittaa IQ:n olevan yhä alansa mestari.
Koko uransa ajan IQ on perustanut tyylinsä Steve Hackettin aikaisen Genesiksen ja Camelin edustamaan melodiseen progeen, jota se on päivittänyt toteuttamalla musiikkinsa kulloisenkin hetken viimeistä teknologiaa hyödyntäen. Ilmeisistä vaikutteista huolimatta IQ:ta voi kutsua omaperäiseksi yhtyeeksi, mistä soundillisten päivitysten ja aggressiivisemman otteen lisäksi kuuluu kunnia ainutlaatuisen äänen omaavalle Peter Nichollsille. Tunnistettavan äänensä ohella Nichollsin abstraktit lyriikat ovat pitäneet huolen, että yhtyeen musiikki on kestänyt suhteellisen hyvin ajan hammasta. Näin tulee käymään "Dark Matterillekin".
IQ:n aiempaan tuotantoon verrattuna "Dark Matter" kuulostaa entistä vanhakantaisemmalta progelta, ja osa sävellyksistä -instrumentaalista toteutusta myöten- voisi hyvin mennä läpi 1970-luvun alun Genesiksenä, mistä hyvinä esimerkkeinä käyvät 11-minuuttinen avausraita "Sacred Sound" ja 24-minuuttinen päätöskappale "Harvest Of Souls". Levyn kolmessa muussa –lyhyemmässä- kappaleessa on huomattavasti modernimpi henki läsnä, mikä tasapainottaa kokonaisuutta toimivasti.
Ahkeraa kulutusta kestävä 52-minuuttinen kuuntelumatka mieleenpainuvien ja mielikuvituksekkaiden kappaleiden keskelle, joista löytyy hyökyileviä tunnelmia, mahtipontisia teemoja, puhuttelevia melodioita, huikeaa instrumenttienkäsittelyä ja loistava tuotanto. Mitä muutakaan laatuprogen ystävä voisi toivoa?
20.07.2004, Kalevi Heino |
|
