|
01. Sleep
02. Slave to the Grind
03. Piece of Me
04. Frozen
05. VH1: Bach in the Basement
06. Here I Am
07. VH1: Mic Technique
08. Parasite
09. 18 & Life
10. VH1: Hangin´ with Ted Nugent
11. Blasphemer
12. Riot Act
13. Sweet Little Sister
14. VH1: Race Car Drivin´ with Vince Neil
15. In a Darkened Room
16. Monkey Business
17. VH1: Bach Fu
18. The Most Powerful Man in the World
19. I Remember You
20. Eternal Life
21. Youth Gone Wild
22. VH1: Golf Cart Madness
Extrat:
Interactive "Bachography" with song commentary
One Dead A**hole
Welcome to Filthmart with Drea De Matteo
Why Rock Stars should not have TV shows
Bach in the Pit
This is the Moment
Audio demo of "Always And Never The Same"
Easter Egg: Before they Were Bach Stars (1978)
Kuvasuhde: Fullscreen 4:3
Ääni: Dolby Digital 5.1
Kesto: 125 minuuttia |
Maineensa Skid Rowssa luonut ja soolourallaan rockyritelmiään paremmin Broadwayllä menestynyt Sebastian Bach on lopultakin saanut ensimmäisen DVD:nsä markkinoille.
DVD:n musiikillinen anti koostuu Los Angelesin Whiskey A Go-Go -klubilla kuvatusta keikasta, jonka kappaleista viittä lukuun ottamatta kaikki ovat Skid Rown tuotantoa, joka kertonee Bachin soolouran rockpuolen onnistumisesta kaiken tarpeellisen. Keikassa huomio kiinnittyy Bachin muuttuneeseen laulutekniikkaan. Huomiota herättää ylenpalttisen ja tarpeettoman rääkynän lisäksi se, että aikoinaan suvereenisti ja luonnollisesti rokannut vokalisti on omaksunut uudella urallaan koulutetun laulutavan, joka ajoittain puskee pahasti läpi edelleen hyvässä kunnossa olevasta rocklaulusta.
Bachin omat kappaleet eivät Blasphemerin lisäksi juuri sykähdytä, mutta on kieltämättä mukavaa nähdä vanhoja Row-hittejä, vaikka Bachin yhtye onkin kakkosluokkaa. Hilpeintä katsottavaa keikassa on kitaristi, jonka ryysyt on lainattu Alice Cooperilta, hiustyyli omaksuttu Devin Townsendiltä ja siivet varastettu Lordilta. Uskomaton ilmestys, joka aiheuttaa vielä setin päättävässä Youth Gone Wildissä hervottomia naurukohtauksia "stemmalaulullaan". Konsertin parasta antia ovat, ei lainkaan yllättäen ne vanhat ja aina hienot 18 & Life, I Remember You ja, vaikka Bach piisin kirjaimellisesti ontuukin, myös Youth Gone Wild. Huonointa antia ovat Bachin diivailu yleisölle, Skid Rown verbaalinen rappaaminen siitä huolimatta, että 2/3 keikan biiseistä on Row -materiaalia ja Bachin silmiinpistävän B-luokkainen yhtye.
Bachista on vuosien varrella julkisuudessa saatu jokseenkin egomaaninen kuva, eikä tuore DVD-tallenne ainakaan ko. mielikuvaa heikennä. DVD:llä on klubikeikan lisäksi myös pätkiä VH1-kanavalla pyörineestä Bachin juontamasta Forever Wild-ohjelmasta, joka koostuu pääosin muiden rokkareiden ja julkimoiden kanssa hörhöilystä. Ohjelman DVD:lle asti päätyneistä patkistä antoisaa katsottavaa ovat vain pätkät, joissa Bach remeltää punaniskojen kuninkaan Ted Nugentin farmilla. Niin urpo, kuin Nugent konservatiivisuudessaan ja aseintoilussaan onkin, äijä on aito, teeskentelemätön ja hauska. Samaa ei voi sanoa DVD:n mistään muusta täytepätkästä, lukuunottamatta ehkä sitä, että sain vähäistä sadistista mielihyvää katsoessani aina muuten niin omahyväistä Bachia seisomassa altaallisessa alligaattoreita kuin seiväs hanurissa...
Levyn extramateriaali on vaihtelevan tasoista. Hienoja ovat jälleen Nugent-pätkä ja Bachin Broadway -kykyjä väläyttävä bootleg-pätkä, upeasti laulettu Jekyll & Hyde -musikaalin This is the Moment sekä Bachin muistelot uransa alkuajoista kommentoidussa "bachografiassa", jossa Bach jopa suo Skid Row:lle joistain kappaleista vuolasta ylistystä. Audiobonuksena oleva, uuden Bach Tight 5 -yhtyeen kanssa demottu Always And Never The Same ei ihmeitä lupaa Bachin seuraavallekaan albumille. Lisäksi levyltä löytyy piiloraitana Bachin kymmenvuotiaana nauhalle kiljuma Cheap Trick-veisu I Want You To Want Me.
Vaikka arvio negatiiviselta haiskahtaakin, se johtuu siitä, että odotin DVD:ltä ehkä liikaa. Siitäkin huolimatta kiekko on kuitenkin suhteellisen viihdyttävää ajankulua pariksi tunniksi, yhden kaikkien aikojen parhaan heavyvokalistin seurassa. Vaikka miehen omahyväinen tyyli välillä hermoille ottaisikin.
06.07.2004, Mape Ollila |
|
