|
01. Sucker Train Blues
02. Do It for the Kids
03. Big Machine
04. Illegal I Song
05. Spectacle
06. Fall to Pieces
07. Headspace
08. Superhuman
09. Set Me Free
10. You Got No Right
11. Slither
12. Dirty Little Thing
13. Loving the Alien
|
Tuntuu turhalta enää ruveta jaarittelemaan Velvet Revolverin superbändistatuksesta ja odotuksista joita tähän levyyn on kohdistettu. Kaikille lienee jo tiedossa mistä tässä bändissä on kyse, joten keskitytään itse levyyn. Mainita voisi vielä, että jos hakee jatkajaa Guns ’n’ Rosesin tai Stone Temple Pilotsin viimeisille levyille, kannattaa Contraband jättää kaupan hyllylle mukisematta.
Aika yllättävästi levyn aloittaa ehkä eniten Guns ’N’ Rosesin tyyliin nojaava Sucker Train Blues. Slashin kitarointia on edelleen ilo kuunnella ja kitara tuntuu edelleen elävän miehen käsissä. Ehkä eniten pääsee yllättämään Scott Weilandin äänen vahvuus. Vuosien huumeidenkäyttö ja muutenkin epävakaat elämäntavat olisivat pahimmassa tapauksessa voineet viedä koko äänen, mutta mies kuulostaa erittäin hyvältä. Duff McKaganin ja Matt Sorumin vetämä rytmiryhmä toimii juuri niin erinomaisesti, kuin odottaa sopii. Duffin kuntoutuminen ei ainakaan ole tehnyt pahaa hänelle, vaikka mikään ei mieheltä ikinä mitään nerokkuuksia ole kuultukaan. Rytmikitarassa kuullaan porukan tuntemattominta jäsentä, Dave Kushneria, joka on aiemmin soittanut mm. Suicidal Tendenciesin ja Wasted Youthin kanssa. Vaikka hyvä kitaristi onkin, niin hänen osansa on pakostakin jäädä neljän muun rocktähden varjoon.
Gunnarivaikutteilta ei tietenkään voida muunkaan levyn kohdalla väistyä ja mm. Dirty Little Thing kuulostaa epäilyttävästi Use Your Illusion -tyyliseltä biisiltä. Lieneekö ylijäänyttä materiaalia? Kyllä Stone Temple Pilotsiakin levyllä kuullaan, mutta kokonaisuutta ajatellen biisit kuulostavat yllättävänkin paljon siltä, että miehet olisivat yhdistelleet ideoitaan luodakseen jotain uutta. Kovin omaperäistä musiikkia Velvet Revolver ei missään tapauksessa tee, mutta jos hetkeksi unohtaa miehet levyn takana, niin Contraband on hyvä rocklevy, ei missään nimessä erinomainen, mutta hyvä. Levyllä on joitakin turhia täytebiisejä, mutta niiltä harvemmin vältytään. Sen rinnalla on kuitenkin muutamia erinomaisia (Slither, Superhuman, ja muuten vaan meneviä ja hyviä (Set Me Free, Headspace) rokkibiisejä. Pari slovariakin on mukaan mahdutettu ja levy jopa lopetetaan sellaisella.
Parempaa levyä sopii odottaa, kun bändi saa hiottua soittoaan kiertueiden aikana ja yksilöt hitsaantuvat paremmin yhteen muodostaen enemmän itseltään kuulostavan bändin. Ikävä kyllä, tulevaisuudelta ei viitsi liikoja odottaa Scott Weilandin kaltaisen aikapommin toimiessa keulakuvana. Nautitaan tästä kuitenkin niin kauan, kun sitä kestää.
30.06.2004, Kari Sarlin |
|
