|
01. Dies Irae
02. Descendants Of Satan
03. In Mojorem Sathanas Gloriam
04. Hominis Nocturn
05. The Night Of Shooting Star
06. In The Eyes Of The Storm
07. Falne Kriger
kesto: 43:28 |
Norjalainen Diabolical Breed kutsuu debyytillään musiikkiaan "mahtipontiseksi
teatraaliseksi black metalliksi". Nimitys on periaatteessa aika osuva. Musiikista tulee välillä etäisesti mieleen mm. Limbonic Art tai Emperorin alkuajat, mitä tulee esim. koskettimiin. Syntikat ovatkin kappaleissa vahvasti esillä, ehkäpä hieman liikaakin, mutta oikeanlaista tunnelmaa niillä ollaan saatu välillä aikaiseksi. Toisaalta levyn soundit ovat sellaiset, että eri osa-alueet eivät erotu kovin hyvin toisistaan ja tuloksena on vähän sekava ja
kaoottinen äänimaailma. Syynä saattaa olla sekin, että levy on nauhoitettu viikossa omalla kustannuksella.
Pitkissä kappaleissa on hieman liikaa tavaraa jolloin kappaleiden dynamiikka on kärsinyt. Kappaleet eivät sinänsä ole lainkaan huonoja, mutta toisaalta suurin osa jäi ainakin itselleni aika etäiseksi. Parhaimmillaan ollaan kuitenkin mm. In The Eyes Of The Stormilla jossa on hyvin onnistuttu yhdistämään raakuus ja synkkyys. Itselleni ainakin se on levyn paras tekele. Sanat ovat perusaiheesta huolimatta suhteellisen järkeviä ja ollaanpa kuulijaa yllättäen muistettu myös norjankielisella kappaleella, jossa mukana on myös pianoa.
Kyllä tämä debyytiksi ihan pätevä levy on. Kunhan saavat jatkossa hieman selkeyttä kappaleisiin niin voivat hyvinkin päästä vielä pitkälle. Potentiaalia bändissä on. Levyn mukana tullut bio kirvoitti kyllä viikon parhaimmat naurut. Seuraavalle kerralle pojat keksivät sitten vähän vakavammin otettavaa tekstiä, kiitos.
27.06.2004, Janne Rintala |
|