Kansitaide Chainsaw
Smell The Saw
CD
[ World Chaos Production ]

( 4½ )
01. Master Of Fate
02. Nightmare World
03. The Butcher Of Bagdad
04. Route 666
05. The Blood Of Civilzation
06. Roadrage
07. Lay Dawn And Die
08. Burned Alive
09. She Just Wants To Get Laid
10. Dead And Buried
11. Never Surrender
12. Superstore Warrior (bonus)

kesto: 47:44
Vuonna 1996 perustettu hollantilainen Chainsaw on ottanut vaikutteensa 80-luvun heavy/speed metallista. Pojat näyttävät farkkuliiveinensä ja hihamerkkeinensä juuri siltä, että asenne on ainakin oikea. Levyn sanat liikkuvat seksistisyydessä ja verenläträyksessä ja kansikuvakin osoittaa huonoa makua, joka sinällään ei välttämättä ole huono asia. Joka tapauksessa, bändin debyyttialbumi on kaiken kaikkiaan aika turha tapaus.

Kyseenalainen "ilo" oli mm. huomata, että huonosti laulettu englanninkieli ei ole pelkästään suomalaisten etuoikeus. Sain siitä aikoinaan aivan tarpeekseni, joten siistä syystä antaisin laulajalle rangaistukseksi kuunneltavaksi jonkin 80-luvun diskolevyn joka kerta, kun tämä avaa suunsa. Soitossa itsessään ei sinänsä ole moittimista, mitä nyt kappaleita on välillä vähän turhaan venytetty, mutta kappaleet kärsivät paljolti tavanomaisuudesta. Tällaisia on jo kuultu 15 tusinassa, ja paljon parempinakin suorituksina, joten suurta innostusta ei tämä bändi ja levy herättänyt. Enemmän tästä tulee mieleen ajatus että "jee, me päästiin tekemään levy". No, ei bändi täysin vakavalla naamalla olekaan liikkeellä ja levy pitää kuitenkin sisällään muutaman hyvän hetken, mutta oli hauskaa tai ei, niin se ei ole mikään syy tällaiseen suoritukseen. Laulaja ainakin vaihtoon, niin tästä voisi jotain saada irtikin. Divareista löydettäviä levyjä.

23.06.2004, Janne Rintala
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Smell the Saw
Smell the Saw
[ CD ]
http://www.chainsaw.nl/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1838
Palaa »
 
Bookmark and Share