|
01. Filling The Void
02. The Missed
03. Roadblock
04. Hoovin
05. Subterranean
06. Look Beneath
07. Ascend To Glamstonia
08. Testing The Waters
09. King Tide
10. Non Prophet
Kesto: 50:02 |
Australialainen Pod People on tehnyt hybrididoomiaan vuodesta 1991 lähtien, joskin alussa bändi painottui enemmän rokkaavampaan materiaaliin. Uutukainen on uudelleenjulkaisu vuodelta 2002, mutta tietääkseni se julkaistaan Euroopassa ensimmäistä kertaa ja siten on helpommin saatavilla.
Doom Saloon on doom metallia varhaisen Cathedralin hengessä, joskin laulut lähentelevät monin paikoin matalaa death metal -murinaa enemmän kuin vertauskuvansa. Musiikki on sitä itseään, svengiä löytyy eikä raskaudesta tingitä, tosin kappaleiden pituudet eivät ole eeppistä luokkaa ja vain kahden kesto pyörii maagisen 10 minuutin paikkeilla.
Junttariffejä löytyy enemmän kuin viitsii laskea eikä yhtye muutenkaan turhaa kikkaile, mitä biisien rakenteisiin tulee. Soundit ovat hyvää perustasoa: perinteistä tummaa metallista soundimaailmaa jossa riffit menevät helposti hieman puuroksi, mutta enimmäkseen tämä sudenkuoppa on onnistuttu välttämään.
Kaiken kaikkiaan Doom Saloon on erittäin mukavaa kuunneltavaa, matalalta muristut laulut antavat mukavan säväyksen, kunhan niihin tottuu. Moista kun on totuttu kuulemaan death metallin puolella enemmän kuin perinteikkäämmän doomin riveissä. Koko levy ei kuitenkaan ole murinalaulua, vaan välillä laulaja intoutuu puhtaaseenkin lauluun, sekä paikoitellen kurkkuhuuteluun. Pitää kuitenkin pitää mielessä, että Pod People ei ole missään nimessä suoraa doomia, vaan sekoitus monesta tyylistä, joka pitkän uran kuluessa on hioutunut selvästi tunnistettavaksi ja persoonalliseksi soundiksi.
On mukavaa saada laadukasta australialaista musiikkia käsiinsä, niin harvinaista herkkua se kuitenkin on.
15.06.2004, Jukka Kolehmainen |
|