|
1. Cellos For the Insatiable
2. Serpent's Embrace
3. Light Reborn
4. Faded Years
5. Solitude
6. Limbs of a Stare
7. The Darkness Inside
8. Bitter End
9. Feelings |
Saksalainen Agathodaimon on edennyt urallaan neljänteen julkaisuunsa. Ensimmäisen ja toisen levyn jäädessä korvissani ns. yhden hitin ihmeiksi, Chapter III tuli ja räjäytti pankin kaikessa loistossaan. Nyt saa Remontti-Reiska kiroilla itsensä kipeäksi, sillä samainen
pankki räjähtää uudestaan. Siinä missä bändin tyyli muuttui kolmen ensimmäisen julkaisun aikana, levyltä toiselle siirryttäessä, Serpent's Embrace ei ensikuulemalla eroa paljoakaan Agathodaimonin edellisestä albumista. Näin onkin oikeastaan hämmentävää astua suoraan siihen tuttuun ja turvalliseen. Uuttakin kuitenkin löytää tämän kakun välistä kun tarpeeksi mössää.
Levyn avausraita puhuttelee varmastikin musiikin takana peuhaavan, äärettömän pornahtavan kosketinkuvionsa takia. Pian sekin vaipuu unholaan, kun kuulija jää ihmettelemään rujoa
junttameininkiä Agathodaimonin malliin. Tämä yhdistetään bändin vokalistin tasokkaaseen
suoritukseen ja tadaa! Loistava avausraita on taas kerran valmis. Tästä eteenpäin meno rauhoittuu, vaikka toisena oleva levyn nimikkoraita yrittää alkuriffillään muuta väittääkin. Levyn kolmanteen raitaan, Light Reborniin mennessä, levy pitääkin sisällään jo varsin lupsakkaa menoa ja kohtalaisissa määrin puhtaita vokaaleja. Tämä kuitenkin toteutetaan hyvällä maulla eikä puhdas laulanta riko tunnelmaa, kuten monien muiden bändien kohdalla.
Ensimmäinen selkeä väliinputoaja levyllä on neljäs raita, Faded Years. Biisi ei herätä
tunteita mihinkään suuntaan ja siitä hyppää mielellään yli. Tämän jälkeen seuraa levyn erikoisin yllätys, Solitude. Pelkästään konemaisen rumpubiitin sekä pianon säestyksellä laulava naishenkilö tipauttaa asiaan valmistautumattoman tuoliltaan satavarmasti.
Älkää kuitenkaan peljätkö, sillä biisi toimii kuin svengi... tai jotain.
Balladin jälkeen runtataan isompaa vaihdetta silmään, suurin piirtein kymmenen pykälää kerralla. Arvon naiset ja naiset, tässä on levyn paras biisi. Limbs of a Stare sisältää niin hidasta junttaa kuin lammasrumpua (tukutuku), sekä mörinää lähes koko kuviteltavissa olevalla skaalalla, pois lukien danifilth -kirkumisen. Nämä ainekset lyödään samaan pataan ja sekoitetaan kunnolla, annetaan kiehua vajaat kaksi ja puoli minuuttia ja kas, arvostelija hakkaa päätään näppikseen moshatessaan lähes tahtomattaan.
Levy lähenee loppuaan ja taso aloittaa heikkenemisensä, onneksi kuitenkin vasta nyt.
Niin The Darkness Inside kuin Bitter End olisivat voineet puolestani jäädä levyltä poiskin. Kyllähän biisit Agathodaimonilta kuulostavat, mutta ovat niin värittömiä ettei niistä jää oikeastaan mitään sanottavaa. Levyn päättävä Feelings on kuitenkin eri maata. Vaikkakin biisin rakenne on vastaava kahteen edeltävään raitaan verraten, mukaan sekoitetut puhtaat vokaalit toimivat jälleen aivan omalla tasollaan.
Kokonaisuutena Agathodaimon otti jälleen askelen parempaan ja vaikkei tämäkään levy ole vielä kaupoissa, odotan innolla uutta. Vieläköhän bändiltä löytyy visiota parantaa tästä?
08.06.2004, Niko Kotkavalkama |
|
