|
01. Intro
02. Unbreakable
03. Dream
04. Breed From The Land Unknown
05. Army Of The Universe
06. Settlement
07. Shelter
08. Legacy of Hate Part I
- Blood of Our Enemies
- Before the Sword
- Confused Thoughts
- Betrayal
09. Legacy of Hate Part II
- Battlefield
- The Departure
- Ride of Amardon
- Ending |
Rhapsodyn ja Freedom Callin hengessä powermetallin sankarillisinta osastoa tuottava Celesty jatkaa Legacy of Hatella tyylillisesti debyyttialbumi Reign of Elementsin viitoittamaa tietä. Ensin tähän alkuun täytyy todeta, että nostan bändin kavereille hattua siitä, että ovat tehneet lähes kaiken alusta loppuun asti ihan itse. Eli kaikki sovitukset ja tarinan juonen kehittelyt ovat jäsenten omia aivoituksia ja totetuksia. Nyt tullaankin sitten siihen kysymykseen, että kuinka pitkälle tuollainen yksityisyritteliäisyys riittää tänä päivänä, kun vaatimustaso on huikea ja genren ylikansoitus hirveä. No, tekninen puoli on kavereilla täysin hallussa. Lead-kitarat ja koskettimet toimivat ihan niin kuin tämän tyylisessä musiikissa pitääkin. Sävellykset ovat käytännössä ihan hyviä ja taidokkaita. Todellinen ongelmakohta kuitenkin tuntuu tällä levyllä olevan laulujen dynamiikka eli potkivuus puuttuu täysin. Antti Railiolla on hyvä ääni ja potentiaalisesti se kuulostaa vieläpä tarpeeksi voimakkaaltakin. Uskoisinkin, että kuorojen ja leadlaulujen dynamiikan puute johtuu aivan varmasti jostain muusta kuin teknisen taidon puutteesta. Laulupuolelle olisi nuori bändi luultavasti kaivannut vähän vanhemman tuottajaneron konsultointia. Nyt jää sellainen tunnelma, että nopeisiin melodiaosiin on laitettu hirveästi panosta, paljon enemmän kuin debyytillä, mutta laulut ja erityisesti kuorot on vain silpaistu pullasudilla päälle. Rhapsodyssa ja Freedom Callissa on molemmissa paljon ohutäänisemmät laulajat, mutta dynamiikka on silti molemmilla bändeillä ihan eri luokkaa.
Levyn parhaat rainat ovat aloitusraita Unbreakable, tunnistettavine trumpettisoundeineen, sekä nimikkoraidan eka osa. Molemmissa näissä on laulutkin lähes samalla tasolla soitannan kanssa. Vahvan laulupuolen puute on todellinen harmi, sillä vokaalit usein luovat sen kuvan, joka päälimmäisenä levystä kuulijalle jää. Musiikillinen anti on pääasiassa hyvää, eikä jämähdä peruspowerin tylsään kaavaan. Kunhan yhtye saa ensi kerralla kunnolla potkua laulusovituksiin, niin hyvä levy on odotettavissa.
04.06.2004, Eero Kaukomies |
|
