|
01. Hellspawn
02. Crush the Light
03. Darkness Calls Me
04. The Ride of Naglfar
Kesto: 21:35 |
Ruotsalaisen Scorchedin parikymmenminuuttinen 3" minijulkaisu osoittautuu heti alkusekunneilta miellyttäväksi tuttavuudeksi. Hellspawnin neljä biisiä yhdistyvätkin korvakäytävissä osaksi tuttua, osaksi tuntematonta, mutta kaikki tasaisen miellyttävää kuunneltavaa. Sisältö on bändin toinen demo, mutta sisällön tasosta päätellen kyseessä voisi olla hyvin alunperinkin mini-CD:ksi tarkoitettu julkaisu.
Tyylillisesti liikutaan vuoroin keskitempoisen, vuoroin nopeamman black metal -poljennan vesillä. Melodiaa, rokkaavuutta ja karun karkeaa riffitarjontaa löytyy mukavasti, vaan liioittelematta vaihtelua tarjoten. Osa kohdista tuo mieleen niin ranskalaisen Nehëmahin darkthronemaisen ilmaisun, kun taas nopeammista kohdista tulee mieleen osittain laulunkin takia mieleen Marduk. Muutoin kuljetaan bändin omia, tutunkuuloisia, mutta silti tuoreelta
tuoksahtavia latuja.
Sooloprojektina toimiva, vasta loppukesästä 2003 perustettu Scorched ei ole demoillaan aikaa haaskaillut. Musiikin tasoon tämä ei ole kuitenkaan ilmeisesti vaikuttanut, sillä niin biisit kuin tuotantopuolikin on hyvällä mallilla. Kitarasoundi on mukavan rouhea ja selkeä, ja pysyykin erinomaisesti karkean, primitiivisen ja toisaalta siistityn puhtosoundin välimaastossa. Rumpusoundit ja rääkylaulu ovat tasaisen hyvää jälkeä ja löytyypä taustalta välillä koskettimiakin, jotka eivät ainakaan päälle pahemmin päsmäröi. Kuullaanpa julkaisulla myös hitusen sessiosuorituksena kohtuullisen hyvin vedettyä puhdasta laulantaa. Sopivan erikoista ja erittäin toimivaa.
Hellspawn on miellyttävä ja onnistunut lopputulos, josta etenkin nimikkobiisi sekä viimeinen raita The Ride of Naglfar toimivat hyvin. Parin keskivertoisemman kappaleen teoksen keskellä antaakin helposti anteeksi hyvän alun ja lopun ansiosta.
26.05.2004, Serpent |
|