|
01. Science of Nihil
02. Free Bird
03. Der Infanterist
04. Interludium
05. Katharsis
06. Vernunft
07. In the Unholy Halls of Eternal Frost
08. Renegation
Kesto 38:23 |
Viime vuonna perustettu Pohjois-Saksasta kotoisin oleva Negator julkaisi helmikuussa ensimmäisen albuminsa nimeltä Old Black. Bändiä voi pitää projektikokoonpanona, sillä jäsenet on koottu yhä koossa olevista bändeistä. Negator soittaa erittäin aggressiivista ja synkkää black metallia. Levyn nimi ja kansikuva kertovat periaatteessa kaiken. Negatorin perusidea projektina omien sanojensa mukaan on vahvistaa vanhoja black metallin arvoja.
Yhtye on saanut koottua varsin yhtenäisen, joskin lyhytkestoisen black-paketin. Hyvää tai muista sen kummemmin erottuvaa biisiä ei voi nimetä, sillä kaikki kappaleet hukkuvat omaan monotonisuuteensa. Instrumentaalinen Interludium sen sijaan saa mieleen selkeät folk-vaikuteet. Old Black ei tarjoa mitään uutta. Levyllä korostuvat black-metallille ominaiset voimakas ja nopea rummutus sekä rääkyvä vokalisointi. Samanlaista on kuultu ennenkin. En ole tämän metalligenren ystäviä, mutta jos levy olisi hyvä se myös saisi hyvät arvostelut. Mutta kun ei ole.
28.04.2004, Tero Lassila |
|