|
01. Bad Heir Ways
02. Centerpiece
03. Noel (The Christmas Truce)
04. Wedding Song
05. You Wont See The Blood Until Your Throat Has Been Cut
06. Cornerstone
07. Devil's From A Midwest Town
08. 1916
09. Build A Monument
10. Safety In Numbers |
Under-Radion säveltäjä-kitaristi Eric Zimmermann on aloittanut kitaraopintonsa John Petruccin alaisena. Siinä mielenkiintoinen, saatekirjeestä poimittu detalji kaikille teille. Bad Heir Ways on bändin toinen julkaisu, joka esittelee kymmenen proge-rockina markkinoitavaa biisiä. Tiedä sitten mikä tästäkin tekee progressiivista tai muuten "keskitieltä poikkeavaa musiikkia". Juuri keskellä tietä kulkeva, varovainen fiilis minulle ainakin tästä levystä tulee. Under-Radio harhailee muutenkin välillä lähempänä Bon Jovia kuin mitään progea.
Viidentenä vastaan tuleva nimihirviö on ensimmäinen kelvollinen esitys; siinä Zimmermann pääsee tiluttamaan akustista kitaraa. Cornerstone pistää vielä vähän paremmaksi, sillä siinä tunnelma on välillä luokiteltavissa jopa tummaksi, ja klassissävytteiset viuluteemat ovat kieltämättä hyvin sävellettyjä. Biisin lopussa esiintyvät tiluttelit olisi joku tyylitajuisempi tosin voinut leikkailla pois. Toivo lätyn loppupuolen tasosta elää kuitenkin vielä, vaikkakin kitukasvuisena. Devil's From A Midwest Townin myötä toivonsiemenen voi kuitenkin haudata loppusijoituspaikkaansa. Nimi haiskahti juuri siltä Ameriikan rockilta, mitä biisi kaikessa kauheudessaan edustaa. Kappaleessa on vähän akustista tilua, rapeaa laulua ja, tietenkin, slidekitaraa sen tyhjänpäiväisimmässä mahdollisessa muodossa. Vuosi 1916 on varmasti ollut laulun arvoinen, vaikka me suomalaiset pidämmekin siitä seuraavaa vuotta vielä tärkeämpänä. Tämä 1916 on kuitenkin helppo pomppia yli. Build A Monumentia analysoitaessa meinaa aiempien biisien arvostelussa tarvitusta jätesäkistä tipahtaa tämänkin viisun päälle annoksen lokaa, mutta tarkemman harkinnan jälkeen tämä operaatio voidaankin jättää väliin. Levy päättyy sekä tyylillisesti että tasollisesti yllätykselliseen Safety In Numbersiin, joka tuo osittain mieleen jopa Strapping Young Ladin. Hyvä päätösraita epätasaiselle albumille.
Yleensä saatekirjeet ovat täynnä kauniita sanoja, jotka levy onnistuu lähes yhtä usein tekemään tyhjiksi. Puheet orkestroidusta proge-rockista voidaan vähintäänkin unohtaa tämän levyn kanssa, sillä harvakseltaan käytetyn viulun lisäksi Bad Heir Ways tarjoaa orkestraatiota ainoastaan lyömäsoitinten muodossa. Eipä sillä, ei orkestroitu proge ole muutenkaan helppo tyylisuunta. En myöskään väitä, että olisin pystynyt säveltämään parempia biisejä kuin Eric Zimmermann, mutta siitä ei mielestäni levyarvostelussa olekaan kyse. Epäilemättä Zimmermannilla on kuitenkin vielä meille annettavaa, joten palataan asiaan seuraavan lätyn yhteydessä.
26.04.2004, Antti Korpinen |
|
