|
01. Saatanan sikiö
02. Riittää
03. Orja
04. Tanssi
05. Ime kuiviin
06. Nuole kasvoni
07. Ihollasi
08. Kolmeen
09. Tiikeri
10. Katkaise
Kesto: 35:09
|
Debyytti on aina kova paikka. Etenkin naisrockbändille. Maskuliininen rockmaailma on nimittäin niitä viimeisiä linnakkeita, joissa seisotaan leveässä haara-asennossa soitellen äijärokkia ja vannoen testosteronin ja mustavalkoisen sukupuoliajattelun nimeen. Jos ei aivan ääneen, niin ainakin hiljaa omissa ajatuksissaan. "Perkele, mitä nuo tytöt tänne luulee tulevansa? Naisessa ei voi olla munaa muuten kuin yhdellä tavalla, eh eh eh..."
Takiainen iskee kuitenkin luun kurkkuun rokkikukoille tällä esikoislevyllään. Singlelohkaisu Orja lupaili jo hyvää, mutta nyt 35-minuuttinen Alasti lataa sielut täyteen aggressiivista kaihoa ja angstista raivoa. Jo alku on uhkaava: Saatanan sikiö lähestyy lakonisesti kuulijaansa kylmän riffin muodossa, kunnes kitaramyrsky ryöpsähtää pahaa-aavistamattoman uhrinsa päälle. Mikko Karmilan tukevat soundit antavat toimivat kehykset Takiaisen musiikilliselle tunteiden kirjolle. Vaikka pääpaino onkin grungemaisessa särössä, myös puhtaan herkät elementit sekä toisaalta metallisen murhaavat kitaravallit löytävät luontevasti paikkansa.
Biisimateriaalikin on Alasti-levyllä tasapainossa. Riittää ja Nuole kasvoni tuovat meininkiin ryhdikkyyttä ja rentoutta ronskilla poljennollaan, mutta myös herkemmät kappaleet, kekseliään eteerisen kitaroinnin saattelema Tanssi ja balladin sävyin maalattu Ihollasi, koskettavat fiiliksellään. Ainoastaan Tiikerin päälle laskeutuu täytebiisin talja, mutta kun jo sinkun B-puolena ilmestynyt ja jo tuolloin hehkuttamani Katkaise raahautuu kaiuttimista synkeine riffeineen ja Max Liljan selloineen, saa Alasti arvoisensa päätöksen.
Arvion alussa mainitsemani rokkikukot hiljentyvät varmasti, kun basisti/laulaja Katri avaa suunsa. Miten kukaan maallinen olento voi lainehtia viettelevän monivärisestä äänestä riipaisevan karuun huutoon niin luonnollisesti ja vakuuttavasti? Sanoitukset omassa kierossa groteskiudessaan tuodaan julki sellaisella intensiteetillä, että neitoa on pakko kuunnella. Kyseessä on herran lahja, sanon minä. Myös rumpali Riikka ja kitaristi Paula tekevät hyvää jälkeä kohdellen instrumenttejaan armottomasti, mutta taidolla.
Alasti on nimensä veroinen esitys. Se on rehellinen ja koreilematon kokonaisuus, joka tuijottaa häpeilemättä kuulijaansa silmästä silmään. Takiainen seisoo vahvalla ja itsenäisellä maaperällä, jota kenenkään on turha yrittää vallata.
16.04.2004, Antti Klemi |
|
