Kansitaide Death Angel
The Art of Dying
CD
[ Nuclear Blast ]

( 6 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Intro
02. Thrown to the Wolves
03. Steps of Freedom
04. Thicker Than Blood
05. The Devil Incarnate
06. Famine
07. Prophecy
08. No
09. Spirit
10. Land of Blood
11. Never Me
12. Word to the Wise

Kesto: 55:14
Aikoinaan nuorista filippiinoista koostunut jenkkiorkesteri iskeytyi maailman tietoisuuteen laadukkaalla The Ultra-Violence –debyytillään ja huomiota kiinnitti myös musikanttien nuoruus. Yhtye onnistui tuomaan jotain raikasta ja omannäköistään mukaan silloiseen speed/thrash metal –sceneen. Nyt bändi on palannut takaisin ja on mielenkiintoista kuulla, miten paluu on onnistunut.

Avauskipale introineen palauttaakin mielen välittömästi alkuaikojen Death Angeliin, ja homma toimii kohtuullisen mukavasti, vaikka riffit tuntuvat jo moneen kertaan kuulluilta. Jatkossa vauhti hiukan hiipuu, mutta kappaleet paranevat. Loppupuoli levystä, lähinnä hämmentävästä Spirit-kappaleesta eteenpäin onkin sitten lähestulkoon silkkaa soopaa, johon mahtuu sekaan jopa jotain huonolta kaljapunkiltakin kuulostavaa.

Tuotanto ei oikeastaan herätä tunteita suuntaan tai toiseenkaan. Soundit ovat kyllä kristallinkirkkaat ja erinomaisesti tasapainossa keskenään, mutta jotenkin turhan kevyeltä äänimaailma omaan makuuni tuntuu. Enemmän jyrääkin olisi mukaan voinut laittaa sen thrash-fiiliksen siitä kärsimättä.

Levyn jälkeen jää sekava olo, sillä on vähän vaikea sanoa, onko bändin paluu erinomaisen onnistunut vai puolittainen katastrofi. Ainakin se tuntuu selvältä, että levy olisi toiminut paljon paremmin lopun karmeita tusinavedätyksiä karsien ja pituuden samalla MCD:n mittoihin typistäen. Nyt homma jättää suuhun pahasti puolivillaisen maun, eikä comebackista kannata ainakaan vielä kovin suurta numeroa tehdä, mutta kyllä siellä pinnan alla jotain annettavaakin ihan selvästi vielä kytee.

13.04.2004, Marko Saarinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Relentless Retribution
Relentless Retribution
[ CD ]
Killing Season
Killing Season
[ CD ]
Archives & Artifacts
Archives & Artifacts
[ BOX ]
http://www.deathangel.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4105
Palaa »
 
Bookmark and Share