Kansitaide Time Requiem
The Inner Circle of Reality
CD
[ Regain Records ]

( 8 )
01. Reflections
02. The Inner Circle of Reality
03. Dreams of Tomorrow
04. Attar of Roses
05. Definition of Insanity
06. Quest of a Million Souls
07. Hidden Memories
08. Bach Prelude Variations (J.S. Bach)
Kosketinsoittimien yngwiemalmsteen Richard Andersson suoltaa kauppojen hyllyille levyn toisensa perään korkealaatuista neoklassista heavya. Time Requiem, joka on periaatteessa sama asia kuin "edesmennyt" levy-yhtiöasioissa kynsilleen saanut Majesty, lienee Anderssonin pääbändi, vaikka se ei eroa paljoakaan hieman vähemmän progressiivisesta Space Odysseysta ja vanhakantaisempaa, lähinnä Rainbown tyylistä heavyä soittavasta Silver Seraphista. Kun kaikki yhtyeet operoivat kuitenkin kokolailla samalla kapealla sektorilla, täytyykin ihmetellä mistä Anderssonilla riittää kappaleideoita kaikille projekteilleen.

Lähtökohdistaan johtuen on selvää, että kaikkea Time Requiemissa ohjaavat koskettimet. Silkasta tiluttamisesta ei kuitenkaan ole kysymys. Tai no, riippuu kuulijan kuuntelutottumuksista: Time Requiemin kohdeyleisö on sama kuin vaikkapa Symphony X:llä ja musiikki sitä samaa sarjaa, joten ei Time Requiem ihan sitä vähiten kimuranttia musiikkia kuitenkaan ole. Melodisuudesta tingitään kuitenkin harvoin, vaikka soolo-osuuksissakin riittää. Kertosäkeet ovat tyarttuvia, mutta harmillisen kliinisellä tavalla, ja niistä harmikseni tulee kaikista sama mielleyhtymä: "eikös Yngwie tehnyt tämän jo joskus?". Hyvien kertosäkeiden kääntöpuolena on joidenkin soolojen ylenpalttinen pituus. Ylipitkä soolo on ei-muusikolle jo loppupuolellaan yhtä kiinnostava, kuin kilo turvetta.

Bändin soittotaito on huippuluokkaa. Tekisikin mieli joskus nähdä kuinka mestarit selviävät kappaleistaan lavalla. Vokalisti Apollon ääni on kehittynyt edellisistä levyistä ja nyky-Apollo on klassisen heavysti käheä-ääninen ja pätevä kaveri, jota ei tarvitse kiljukaula-allergikkojenkaan kavahtaa. Andersson tehostaa progressiivisia teoksiaan parhaimmillaan elokuvallisen massiivisilla syntikkamatoilla, kuten vaikkapa Reflectionsin lopussa ja Hidden Memoriesin tunnelmallisessa introssa. Miehen soundivalikoimat ovat hyvin harkittuja ja kiehtovia. Välillä syntikan patcheista tulee mieleen Calypson säestämä rantaloma Karibialla, toisinaan taas suhinat ja piipitykset vievät ajatukset avaruusmatkalle. Toisaalta, levyn ylivoimaisesti parhaan biisin Definition of Insanityn introsta tulee mieleen vain ja ainostaan Dream Theater. Quest of Million Soulsin melodia on 50 –luvun Suomi Filmi -henkisessä humppatunnelmassaan meikäläiseen korvaan lähinnä koominen, hurjista synalirputuksistaan huolimatta. Kuten kosketinsoittajien "soololevyille" (vrt. Tony Macalpine, Vitalij Kuprij) kuuluu, mukana pitää olla myös se pakollinen Bach- tai Chopin -versiointi. Hyvinhän tuo komentaa Anderssonkin cembaloaan, mitäpä noista osaa muuta todeta.

Time Requiem on helposti riittävän taidokasta kiehtoakseen muusikko-opiskelijoita, mutta myös tarpeeksi helppotajuista, että sitä jaksaa kuunnella toistuvaksi ilokseenkin. Pahimpia soolomaratoneja karsimalla se olisi vieläkin mukavampaa kuunneltavaa.

01.04.2004, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Optical Illusions
Optical Illusions
[ CD ]
Time Requiem
Time Requiem
[ CD ]
http://www.anderssonmusic.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3516
Palaa »