|
01. Mouthful Of Love
02. Starlight
03. El Camino
04. Tommy Shots
05. (Take Me Back) Mary Jane
06. To The Teeth
07. Sick Of Doing Time
08. Over And Over
09. In Luck
10. Misty Rowe
|
Eihän kukaan epäile ettei Jenkeissä osattaisi rokkia tehdä, mutta bändi, jonka debyyttilevyn nimi on niinkin houkutteleva kuin Mouthful of Love herättää pakostakin ihmetystä. Tämä kiimainen rokkiryhmä Austinista herättänee kyllä muutakin kuin ihmetystä, mutta annetaan nyt olla. Homman nimi on siis rock'n'roll ja helvetti, millä asenteella Young Heart Attack sitä veivaakaan. Vaikutteita haetaan aina MC5:sta ja AC/DC:n ja Who:n levyt on myös taidettu muutamaan kertaan kuunnella. Who:lle tehdään myös suoraa tribuuttia erään biisin alussa.
Onneksi bändi ei ole ruvennut vain kopioimaan vaan on yrittänyt luoda omankuuloista soundia ja ihme kyllä myös onnistunut siinä. Kaksi kitaristia veivaavat sellaista äänivallia, että vanhat rokkivaaritkin hämmästyisivät. Rytmiryhmä hoitaa oman tonttinsa tarvittavalla tyylillä ja asenteella, mutta bändin ehdoton valttikortti on laulajat. Ruotuun on otettu nais –ja mieslaulaja ja heidän ääniensä yhdistelmä on yksinkertaisesti hämmästyttävän loistava. Tällaista ei ihan joka päivä kuulekaan. Groove ja tunne ovat kaikki kohdallaan ja biisit rullaavat voimalla eteenpäin. Jopa MC5 -coveri Over and Over on onnistuttu vetämään törkeällä draivilla eikä se joudu yhtään häpeämään esikuvansa rinnalla.
Harvoin rokki maistuu näin hyvältä levyltä, mutta nannaa vasta olisikin jos tämä poppoo esiintyisi myös täällä kylmässä Pohjolassa. Unohtakaa ne väsyneet strokesit ja hivesit – tässä teille tämän vuosituhannen tiukin rokkiretkue. Yrmyotsaiset rokkipoliisit varmaan tuomitsisivat tämän levyn liian heppoisena – eiväthän nuo tunnu edes ottavan itseään tosissaan, miksi minun pitäisi? Fuck it, porukka kasaan, letukka käyntiin ja nokka kohti auringonlaskua...
29.03.2004, Kari Sarlin |
|