Kansitaide Hamferð
Támsins Likam
CD
[ Metal Blade ]

( 9½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Fylgisflog
02. Stygd
03. Tvístevndur meldur
04. Frosthvarv
05. Hon syndrast
06. Vápn í anda

Färsaarelainen Hamferð kolahti ohimooni viimeistään vuonna 2015 musavidella Deyðir Varðar. Kotimaansa karuissa maisemissa pimenevän auringon alla kuvattu video on kaikessa yksinkertaisuudessaan kenties kaikkein sykähdyttävin musavideo ikinä. Se myös istuu bändin tumman kauniiseen äänimaailmaan täydellisesti. Biisi ei ehkä anna täyttä kuvaa bändin äänimaailmasta, mutta silti: suosittelen syventymään. Kaikkien aikojen musavideon lisäksi bändin CV:stä löytyy erinomaisen Evst -levyn (2013) ohella esimerkiksi vuoden 2012 Wacken Metal Battlen voitto ja 2013 tehty keikka Torshavnin katedraalissa. Viiden vuoden tauon jälkeen bändi on viimein julkaisemassa uutta materiaalia. Tätä on odotettu ja odotukset ovat todella korkealla.

Támsins Likam alkaa bändin tyyliin rauhallisena, selkeänä ja kiireettä. Pian kuitenkin myrsky, mutta sekään ei kestä ikuisesti, sillä äänimaailma aaltoilee aina takaisin kohti rauhaa ja hiljaisuutta. Hamferð kuulostaa juuri siltä, miltä bändin keskellä Pohjanmerta sijaitseva kallioinen kotimaa näyttää: myrskyjä, karuja vuoria, rauhaa ja raivoa sekä merten yli näkyvä maisema, joka kirkkaalla säällä jatkuu samana lähes loputtomiin.

Hamferð loihtii Tamsins Likam -levyllä kahdella kitaralla hienoa kudelmaa, jossa on samanaikaisesti sekä selkeyttä että viiltävää raivoa ja raakuutta. Toistuvat sävelet luovat hypnoottisen kokonaisuuden, joka väistämättä vangitsee kuulijan. Kitaroiden taustalta koskettimetkin toki kuuluvat, mutta eivät koskaan sotke selkeää ilmettä. Rummut tuovat äänimaailmaan omaa synkkyyttä ja Jon Aldará murisee laulunsa ajoittain todella syvältä, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin kirkkaana. Jos bändin äidinkielisistä sanoituksista ymmärtäisi mitään, mielikuvat viesivät varmasti lähemmäs sitä kuolevaisuuden ja menetysten maailmaa, josta bändi kertoo laulavansa. Sen kuitenkin jäädessä mysteeriksi, levy ei todellakaan vaivu tyypillisen doomin painostavaan synkkyyteen, vaan Tamsins Likam maalaa jäätävän kauniin maiseman.

Soundimielessä Hamferd ei tälläkään levyllä tee mitään suuria taikatemppuja, mutta erinomaisen siitä tekee Aldarán laulu. Barren Earthissakin ihmeitä tekevä mies saa pohtimaan, kuinka noinkin pienestä ruodosta voi lähteä niin monipuolista laulua. Kaveri ärjyy syvältä kuin haudan pohjalta, laulaa kuin hento taivaan enkeli ja kaikkea siltä väliltä. Esimerkiksi Hon Syndrastissa Aldará murjoo esiin synkintä puoltaan, mutta kesken kaiken ääni singahtaa täysin toiseen äärilaitaan. Kun sen vielä tietää, että kaveri pystyy samaan myös livenä voi vain todeta, että miehellä on tekniikka täysin hallussa. Ilman Aldaráa Hamferð olisi yhä kaunista musiikkia, mutta kuitenkin suhteellisen tavanomaista melodista doomia. Miehen vokaalisuoritus kuitenkin nostavat kokonaisuuden täysin uudelle tasolle ja tekee Hamferðista ehdottomasti yhden metallimusiikin kiinnostavimmista orkestereista. Heillä on kaikki edellytykset nousta vaikka mihin.



12.01.2018, Henry Lunabba
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Evst
Evst
[ CD ]
https://www.facebook.com/Hamferd http://hamferd.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2696
Palaa »