Kansitaide Incubus
Serpent Temptation
CD
[ Brutal Records ]

( 7½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Battle of Armageddon
02. Voices from the Grave
03. Sadistic Sinner
04. Incubus
05. Blaspheming Prophets
06. Hunger for Power
07. Serpent Temptation
08. Underground Killers

1980-luvun ja Incubus-nimen välillä on vahva side. Etenkin vuosi 1986 tuntui olevan kova juttu Incubus-nimellä operoiville bändeille, sillä tiettävästi juuri tuonna vuonna joko perustettiin tai julkaistiin eniten erilaisia äänitteitä Incubus-nimellä. Lähes kaikki tällä nimellä toimineet metallibändit ovatkin toimineet juuri 80-luvun puolivälissä tai loppupuolella.

Yksi näistä on Louisanan osavaltiosta ponnistanut tapaus, juuri vuonna 1986 perustettu yhtye, joka julkaisi Serpent Temptation -esikoisensa paria vuotta myöhemmin. Kyse on tästä deathia ja thrashia toisiinsa yhdistäneestä tapauksesta, joka uransa aikana julkaisi vain pari täyspitkää levyä tällä nimellä. Kiinnostavaa kyllä, Serpent Temptation on julkaistu uusversiona useammankin kerran ja esimerkiksi vuonna 1996 uudelleennauhoitettuna versiona, jossa myös kappalelistaus poikkeaa vuoden 1988 alkuperäisversiosta.

Outoa kyllä, samainen Serpent Temptation on julkaistu samalla nimellä ja kannella myös Opprobrium-yhtyeen nimellä, johon Incubus myöhemmin vaihtoikin nimensä. Kiinnostavaa kyllä, nämä levyt tulevat siis eri bändin nimellä ja kahdelta eri lafkalta.

Nyt arvostelussa oleva versio on kuitenkin uusintajulkaisu tuosta alkuperäisestä levystä, joten kyseessä on eräänlainen aliarvostettu klassikko kolmen vuosikymmenen takaa.

Serpent Temptation on oivallinen sekoitus rässiä ja kalmaa, vieläpä varsin hyvällä painotuksella. Vaikka riffit nojaavat enemmän tharshin puolelle, deathmetalmaisuus tulee esiin samaan tyyliin kuin vaikkapa Beneath the Remainsissa tai Altars of Madnessissa. Aivan Morbid Angelin debyytin vertaa kuoloa ei mukana ole, joten thrashia tyylinä kaihtavat tuskin pääsevät Incubusin tyylittelyyn sisään kovinkaan helpolla.

Thrash-painotus lauluineen on paikoin varsin slayermaista, mikä ei ole lainkaan huono seikka. Kun ottaa huomioon levyn julkaisuvuoden, voi sanoa Incubusin olleen liikkeellä tyylitajin huomioiden varsin varhaisessa vaiheessa. Tämä oli ulkona kuitenkin jo edeltävänä vuonna yllä mainittuihin verrokkeihin nähden. Tästä huolimatta Incubus on jäänyt lähinnä unholaan ja on sekä bändinä että Serpent Temptation levynä aliarvostettu julkaisu.

Jos biisimateriaali ei yllä mainittujen tasolle nousekaan, ei Incubusin esikoinen lopulta kauaskaan jää. Sounditkin ovat yllättävän kuranttia kamaa yhä edelleen. Kitarat ehkä jäävät inan rumpujen peittoon miksauksessa, mutta muuten jälki on hyvää. Laulupuolen rähisevä komentelu istuu hyvin bändin musaan.

Vaikka Serpent Temptation ei ole aivan kivikova klassikko, se on lopulta yhä edelleen varsin naseva levytys, joka lienee mennyt monelta ohi - minun laillani - jo silloin aikoinaan. Tämän uusintajulkaisun myötä onkin hyvä hetki tarttua pirua sarvista ja sukeltaa syvälle historiaan aikaan ennen genren peruspaalutusta.



20.12.2017, Serpent
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1019
Palaa »