Kansitaide Nightstryke
Power Shall Prevail
CD
[ Stormspell Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Powerture
02. Power Shall Prevail
03. Hawk of the Night
04. Steel Thunder
05. The Story of the Forty Seven Ronin
06. Witches Night
07. Neon Killer
08. Take You Away
09. Mist in the Valley

Kulunutta tokaisua lainatakseni: mitä helvettiä nyt taas? Nightstryke on eräs niistä yhtyeistä, jotka saattavat arvostelijaparan hienoiseen häpeään. Ei siksi, että sen kuunteleminen ja kommentonti olisi vaivaannuttavaa vaan siksi, että vaikka tässä yritetään muka olla heavyskenen käänteistä parhaansa mukaan kartalla, taas on tutkan alta livahtanut bändi, joka paitsi on kotimainen (Järvenpäästä), myös sen verran kova, että on kaapannut levytyssopimuksen amerikkalaiselta Stormspell Recordsilta.

Yhtyeen esikoistäyspitkä edustaa sataprosenttisen kirkasotsaista, tyylipuhdasta NWOBHM-palvontaa. Nightstryke ja sen mahtavasti heittäytyvä, komeasti ja tyylitajuisesti juuri oikeissa paikoissa kiljahteleva laulaja Rami Hermunen ovat liian taitavia ja levyn kappaleet liian hyviä, jotta kehtaisin bändiä tai sen biisejä käppäheviksi kutsua. Se kuitenkin on fakta, että Power Shall Prevaililla äänitystasoja lukuun ottamatta mikään - ei siis mikään - muistuta siitä, että levy olisi tehty vuoden 1984 tällä puolella. Homma toimii kuin eräilläkin Lontoon Soundhousen kautta 70-80-lukujen taitteessa kohti kuuluisuutta ponnistaneilla nuorukaisilla. Parin viimeisen biisin alussa kunnianosoitukset esikuville ovat niin ilmiselviä, että täytyy nauraa ääneen.

Soitto on Nightstrykellä hallussa hienosti. Komppaus on varmaa ja sooloissa kitarat suorastaan liekehtivät. Biisimateriaalista on saatu lajityypin ahtaissa puitteissa harvinaisen kiinnostavaa. Soundimaailma on ihastuttavan orgaaninen, eikä esimerkiksi kitarasoolojen soitannollisia pikkukäpyjä ole ryhdytty turhaan oikomaan, mikä vain lisää levyn sympaattisuutta. Koko paketti kaikessa kliseisyydessaankin kuulostaa siltä, kuin nämä (ehkä) 1990-luvulla syntyneet koltiaiset olisivat keksineet soittamansa jutut ihan itse, löytäisivät touhustaan joka päivä jotain uutta ja palaisivat halusta näyttää osaamistaan muillekin.

Niin kaikilta elementeiltään aikaisemmin tuhanteen kertaan kuultua kuin onkin, Power Shall Prevailin musiikki on ihastuttavan raikasta. Siitä heijastuu mahtavan energinen DIY-mentaliteetti, nuoruuden into ja Nightstryken autenttinen rakkaus lajiin. Ne välittyvät levyn kuuntelijalle saakka ja se jos jokin on hatunnoston arvoinen suoritus. Siihen ei pysty moni paljon suurempikaan yhtye!



13.12.2017, Mape Ollila
https://www.facebook.com/nightstryke/ https://nightstryke.bandcamp.com/album/power-shall-prevail Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1267
Palaa »