|
01. Åtselgraver
02. Død
03. Niflheimr
04. Hevnerske
05. Med nebb og klør
06. Mørke gravers kammer
07. Opera Seria
08. Sjeleskjender
09. Vardøger
10. Kamp
Kesto: 38:37 |
Vuosituhannen taitteen tuntumassa Tulusin tuhkista noussut Khold on ehtinyt tuoda keskitempoista black metalliaan julki parin levyn verran. Omaleimaisesta ja tunnistettavasta tyylistään tutuksi tullut Khold jatkaa uutukaisellaan samoin ottein, mutta myös muutoksen hajua on hieman ilmassa. Nelikon tasaisen tappavasti etenevä musisointi on saanut seurakseen kenties aiempaa enemmän nopeampia otteita. Vaikka yleinen tunnelma on kahden aiemman levyn tapainen, kuulostaa Mørke Gravers Kammer hieman edeltäjiäänsä tylsämielisemmältä.
Edelleen biisit nojaavat yksinkertaisiin ja runsaasti toistettuihin riffeihin, karuihin rääkylauluihin sekä tylsämielisesti, mutta asiaan kuuluvasti nakuttaviin rumpuihin. Paketti toimii tasaisen varmasti, mutta jotenkin kokonaisuus kuulostaa kahden aiemman levyn toistolta - eikä valitettavasti hyvässä mielessä. Rääkynä on sopivan karkeaa ja jopa tyylinsä puolesta kholdmaiseksi tunnistettavaa.
Soundipolitiikka on juuri sitä mitä sopii Kholdilta odottaakin: selkeät kitarasoundit, erottuva ja kuuluva basso sekä tasaisen muhkeat rumpusoundit. Missään mielessä Khold ei vedä black metalliksi kovin raa'alla tuotannolla, vaikka sitä levyn voikin kuvitella edustavan jos on tottunut astetta prameampaan tyyliin. Valmis keitos soundeineen ja biiseineen on mukavan maistuvaa, vaikkakin jotenkin vähän jäähtyneen oloinen. Kaikkiaan kelvollista kuultavaa, vaan ei
aivan kahden aiemman levyn tasolle nousevaa.
15.03.2004, Serpent |
|