Kansitaide Evanescence
Synthesis
CD
[ Sony Music ]

( 6½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Overture
02. Never Go Back
03. Hi-Lo
04. My Heart Is Broken
05. Lacrymosa
06. The End of the Dream
07. Bring Me to Life
08. Unraveling (Interlude)
09. Imaginary
10. Secret Door
11. Lithium
12. Lost in Paradise
13. Your Star
14. My Immortal
15. The In-Between (Piano Solo)
16. Imperfection

Kesto: 62 min.

2000-luvun alkupuolella oli selvä naislauluisen ja radioystävällisen rokin ja metallin buumi: siinä missä Nightwishiä on helppo pitää pioneerina ja bändeistä katu-uskottavimpana, yhtye ei ollut vuoden 2004 paikkeilla se suurin – ehei, myynnillisesti edelle meni, melko isolla marginaalillakin vielä, Evanescencen Fallen (2003). Sinkkubiisit Bring Me to Life sekä My Immortal pyörivät kaikkialla ja kaltaiseni pseudopuritaanimetallidiggari ei voinut sietää kumpaakaan veisua, vaikka eiväthän ne oikeasti ole huonoja biisejä. Ilmeisesti yhtye on tehnyt jotakin hittivuosien jälkeen ja olivathan he vuonna 2016 toinen Rockfestin pääesiintyjistä (eivätkä he varmaankaan kahta biisiä pelkästään veivanneet), mutta oma mielenkiintoni yhtyettä kohtaan on ollut tasaisesti suunnilleen samalla nollatasolla. No, yleissivistyksen (jos ei minkään muun) nimissä otin arvosteluhaasteen vastaan ja laitoin Evanescencen remix-levyn Synthesis soimaan ja toivoin parasta.

Synthesisin idea on riisua rock- ja metallielementit yhtyeen musiikista ja täten raiskata/uudelleenmuotoilla ilmeisesti nyt klassikoiksi määriteltävät hitit ja läjä muita ralleja. Idea on kiinnostava, koska oikeastaan siinä mitataan kappalaiden sävellysten tasoa: jos rock-/metallirallit voi runnoa teknoksi tai pianonpimputteluksi ja homma toimii, sävellysten täytyy olla hyviä. Toisaalta, tietenkin, mitataan Amy Leen ja kumppanien kykyä uudelleensovittaa.

Idea on, kuten sanottua, kiinnostava, mutta lopputulos on, että kaikki kappaleet kuulostavat enemmän tai vähemmän samalta kaikilla väärillä tavoilla. Sovitukset eivät ole kiinnostavia, kappaleiden koukut ovat kelvollisia mutta riittämättömiä, levy on liian pitkä (16 biisiä!) ja kokonaisuutena kuolettavan tylsä. Ehkä touhu avautuu maagisena neroutena jollekin, jota kiinnostaa yksinoikeudella pianonpimputtelu, rasittava teknobiitti ja Amy Lee huokailemassa laulumelodioita läpi, mutta minulle… ei helvetissä. Etenkin sapettaa se, että Lee, jonka rööreissä olisi voimaa ja skaalaa enemmän kuin riittävästi, tytyy liiaksi kuiskaus-/huokailulauluun – ne voimakkaamman ilmaisun väläytykset säästetään lähes yksinomaan kertosäkeisiin ja, jälleen, korostetaan sovitusten kaavamaisuutta, kun säkeistöissä huokaillaan ja kertseissä revitellään.

Levyn paras kappale on päätösraita Imperfection eikä vain sen takia, että rallissa käytetään efektinomaisesti särökitaroita, vaan koska se kuulostaa erilaiselta käytännössä kaikista muista biiseistä. Siinä on ideaa, groovea ja koukkua melkein koko muun levyn edestä – samalla se toimii muistutuksena, että jos Evanescence-leirissä olisi todella nähty vaivaa sovitusten rakentamiseksi aidosti erilaisiksi, lopputulos olisi voinut olla toinen. Wikipedian mukaan kyseessä on toinen kokonaan uusista levyä varten tehdyistä biiseistä, mikä herättää väistämättömän kysymyksen: jos bändi pystyy puhtaalta pöydältä aloittaessaan näin paljon parempiin biiseihin, miksi retuuttaa niitä remix-renkutuksia mukana? (Levymyyntien takia, luultavasti.) Okei, toinen uusista biiseistä, Hi-Lo, on lähes sietämätön, mutta kuitenkin.

Kuten sanottua, minulla ei ole nostalgia- tai fanilaseja päässäni Evanescencen kanssa, joten olen 99%:lla todennäköisyydellä väärää kohdeyleisöä Synthesisille, joten kukin laittakoon mielipiteeni ulkopuolisen kontekstiin. Kenties fanipojille ja -tytöille sekä niille, jotka teininä popittivat Bring Me to Lifea mutta eivät enää rokkia juuri kuuntele, levy tarjoaa joitakin suuria säväreitä, mutta olisivat levyn sovitukset silti voineet olla kiinnostavampia ja monipuolisempia kuin että kaikesta tehdään orkestraatiolla paisutettuja tekno-/pianoballadeja.

5/10
Aleksi Peura


Vain pari uutta biisiä sisältävä levy joka ei ole kokoelma, on aina arveluttava. Vakiintuneiden artistien yleistynyt tapa äänittää vanhoja rallejaan uusiksi ei ole tuottanut montaakaan onnistunutta uusioversiota – ennen kuin nyt.
Hieno Synthesis on sekä remix- että orkesterialbumi. Evanescencen hiteistä on karsittu bändisoittimet, riffit ja räpit. Jäljelle on jätetty vain piano, elektroefektit ja homman sielu, palavan emotionaalisesti laulava Amy Lee.

Pelkiksi melodioiksi riisuttu Evanescence ei olekaan enää se ysärille unohtunut nu metal/goottirockpumppu, vaan isoja tunteita vereslihaisella haavoittuvuudella tulkitseva laulajatar. Kun väkevien, ajattomien melodioiden herkkyys saa ympärilleen tyylikkäät orkestroinnit, musiikin draama kasvaa huikeaksi.

Esimerkiksi Bring Me To Life, My Immortal  ja My Heart Is Broken ovat ässäbiisejä alkujaankin, mutta nyt jopa ne paranevat. Myös bändin minimalistisemmat kappaleet, kuten Secret Door, Lithium ja Lost In Paradise, aukeavat nyt ihan uudella tavalla.

Se, onko Synthesis Evanescencea vai Amy Leen orkestroitu soololevy on sivuseikka. Levy on joka tapauksessa parasta, mitä Lee on julkaissut sitten Fallenin (2003). Huonoa levyllä on vain ne kaksi uutta biisiä.

8/10
Mape Ollila



12.12.2017, Aleksi Peura / Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Evanescence
Evanescence
[ CD ]
The Open Door
The Open Door
[ CD ]
Anywhere But Home
Anywhere But Home
[ CD+DVD ]
Fallen
Fallen
[ CD ]
http://www.evanescence.com/ https://www.facebook.com/Evanescence/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1591
Palaa »