Kansitaide Chalice
Augmented
CD
[ Modern Invasion Music ]

( 5½ )
01. Liasing Pandora
02. Neuron
03. A Winter In the Desert Sky
04. Portrait
05. Child of the Matador
06. Static
07. A Semblance of Sanity
Mielestäni on aina ollut outoa, että Crocodile Dundeen, hiekan ja kenguruiden maasta tulee niin paljon goottimetallia. Näin asia kuitenkin on. Ja tämän todistaa myös jo lähemmäs kymmene vuotta tahkonut australialaisbändi Chalice, uudella levyllään Augmented. Augmented on vahvasti kitaravetoista metallia, joissa genrestä poiketen ei kuulla koskettimia lähes ollenkaan. Taustafiilistä antaa kuitenkin melkein joka kappaleessa soiva huilu. Lauluosuuden hoitaa tyttömäinen sopraano. Erikoisuuksia haetaan myös rytmikikkailuilla. Homma ei vain jotenkin toimi: rummut ja huilu kuulostavat nörttikansan luomilta tietokonemidikuvioinneilta ja rytmikikkailutkin lähinnä satunnaisilta pakkoyrityksiltä. Vaikka kitaraa osataan bändissä soittaa, kuulostavat sovitukset jotenkin itselle tehdyiltä kuvioilta, joita on kivempi soittaa kun kuunnella. Levy on myös aika tasapaksu, eikä kappaleita oikein tahdo erottaa toisistaan. Teknisesti yhtye pärjää tosin mainiosti, ja sen faktan huomaa, että ei olla ensimäistä kertaa studiolla.

14.03.2004, J.Grym
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Shotgun Alley
Shotgun Alley
[ CD ]
http://www.chalice.mu Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1569
Palaa »
 
Bookmark and Share