Kansitaide Wobbler
From Silence To Somewhere
CD
[ Karisma ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. From Silence To Somewhere
02. Rendered In Shades Of Green
03. Fermented Hours
04. Foxlight

Norjalaisen Wobblerin järjestyksessään neljäs levy on aika hyvä. Huomasin tämän, kun kuuntelin albumin 22 minuuttia kestävää nimiraitaa. Työaika loppui kesken kappaleen, mutta en malttanut lähteä konttorilta ennen kuin koko kappale oli kuultu.

Vuonna 1999 perustetun bändin soundista ei arvaa juuri mistään, että kyseessä on moderni yhtye eikä 1970-luvun progejuhlavuosien tuote. Yhtyeen äänimaailma on niin autenttinen, ettei kokonaisuudesta puutu kuin vanhan vinyylin rahina.

Wobblerin esikuvia ei tarvitse metsästää. Yhtye on ristisiitos vanhasta Genesiksestä, Yesistä, Gentle Giantista ja kotoisesta Wigwamista. Yes-yhteyttä alleviivaa myös vokalisti Andreas Wettergreen Strømman Prestmon laulusoundi, joka on käheää Jon Andersonia.

Jos puhtaassa rockissa ei ole aina tarvetta keksiä pyörää uudestaan, ei niin tarvitse tehdä progenkaan puolella. Wobbler ottaa vaikutteensa ja kutoo niistä upeilla melodioilla kuorrutettuja pitkiä progebiisejä, joita unohtuu kuuntelemaan haltioissaan. Albumin instrumentaatiot ovat upeita, ja levyllä kuullaan hammondeja, huiluja, kellopelejä ja vaikka mitä.

49 minuutin mittainen albumi sisältää vain neljä raitaa. Välisoitto Rendered in Shades of Green on vain parin minuutin mittainen. Muuten mennään pidemmän kaavan kautta. Levyn avaava nimiraita jättää päähän muhimaan jo useita melodioita, ja toiseksi huippuhetkeksi nousee kolmosraita Foxlight, joka sisältää suorastaan Opeth-henkisiä käänteitä.

Wobbler tekee progen 1970-kultavuoden lihaksi tässä hetkessä. Suositellaan täysin varauksetta vanhan koulunkunnan progeilijoille.



06.11.2017, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Hinterland
Hinterland
[ CD ]
https://wobbler.bandcamp.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 716
Palaa »