Kansitaide Bell
Tidecaller
CD
[ High Roller Records ]

( 6 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Secret Mountain
02. Cross in the Sky
03. Tidecaller
04. Awoken
05. Reach Out
06. Blackened Sun
07. Locked and Burrowed
08. Dawn of the Reaper
09. Angels Blood

Bell on uusi bändi Ruotsista, joka kuitenkin vannoo vanhojen aikojen nimeen. Peruskivenä toimii doom metal ripauksella perinneheviä. Yhtyeen oman sanoman mukaan menoon haettu innoitusta myös uudemman koulukunnan bändeistä, kuten Mastodonista. Ajatustasolla asia ehkä välittyy, mutta käytännössä levy kuulostaa perinteiseltä doomin ja heavyn sekoitukselta vain ripauksella mitään uutta, tai "uutta".

Alkujaan tämä esikoislevy julkaistiin jo alkuvuodesta 2017 rajoitetummalle ympäristölle. Yhtye ei ilmeisemmin ainakaan tässä vaiheessa välitä laajemmasta suosiosta. High Roller Recordsin kiinnostuttua heitä levy sai kuitenkin uuden julkaisun nyt "heti" saman vuoden syksyllä.

Reilu kolmivarttinen yhdeksän biisin paketti on sen verran suoraviivaista riffittelyä, että levy ei pahemmin vaadi aikaa avautuakseen. Heti moneen kertaan kuullusta alkuriffistä lähtien on selvää, että tässä sytytellään tarkoituksella vanhaa nuotiota. Kyse ei ole mistään crosskitchen-fuusiokeittiöstä vaan ehdasta perinteisen lenkkimakkaran kanssa fiilistelystä. Vertauskuvallisesti siis sanottakoon, että vegaanit ja muut ravintotietoiset pysykööt poissa. Jos ei perusmallin doom-lenkki maistunut ennenkään, Tidecaller ei asiaa myöskään mihinkään muuta.

Soundeiltaan perinteisyyttä ja historiaa kunnioittava levy on kohtuullinen, muttei erinomainen. Laulaja-kitaristi Martin Welcelin puhdas ääni on miellyttävä ja sopii sävellyksiin hyvin. Suurin ongelma levyllä onkin sen varsin heppoinen sävellystyö - siis jos tosissaan kaipaa jotain uuttakin tähän jo monesti myllättyyn kenttään. Tidecaller nimittäin ruopii tuttua maata tutuilla tavoilla ja rehellisesti sanoen biisinkirjoituspuoli tuntuu omaan korvaani laiskalta. Mutta ehkä tästä jääräpäisempi duumari saa enemmän irti.

Omissa kirjoissani Bellin debytointi putoaa laatikkoon kelvolliset yritykset. Vaikka levyä onkin vaivaton kuunnella, mitään syvempiä tuntemuksia se ei lopulta herätä.



19.11.2017, Serpent
https://www.facebook.com/belldeg/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 511
Palaa »