Kansitaide Dr. Living Dead!
Cosmic Conqueror
CD
[ Century Media ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Coffin Crusher
02. Can't Kill the Dead
03. The Summoning
04. Terror Vision
05. Cosmic Conqueror
06. Disease to Exist
07. Into the Eye
08. Survival Denied
09. Moment of Clarity
10. Infiltrator/Exterminator
11. Cyber Crime

Kymmenvuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä Dr. Living Dead! kuuluu niihin orkestereihin, jotka ohitin parin aiemman levyn osalta joko tietoisesti nimen takia tai sitten se muuten vain lipui ohi tutkan vastoin parempaa tietoani.

Kun parin vuoden takainen Crush the Sublime Gods kuitenkin löysi tiensä soittimeeni, rakkausliitto tämän ruotsalaisbändin kanssa oli solmittu kertaheitosta. Sen myötä tsekkasin toki aiemmatkin levyt vain todetakseni, että ne olivat hyviä, mutta eivät yhtä hyviä kuin edellistekele.

Vuoden 2015 top-listallekin päätynyt kolmoslevy jäi sykkimään mieleeni niin voimakkaasti, että tieto neljännestä levystä – Cosmic Conqueror – sai odotuspulssin nousemaan voimakkaasti. Kun nyt vihdoin on sen aika saapunut, on odotus palkittu pettymyksen sijaan positiivisesti. Cosmic Conqueror on heittämällä vuoden parhaita levyjä.

"Siis mikä ihmeen Dr. Living Dead!?" Kysymykseen voisi tylsästi vastata "no se Tuskassakin möykännyt ruattalainen rässibändi", mutta se olisi vain puolitotuus koko asiasta, joka kaipaa tarkempaa valaisua. Dr. Living Dead! ei ole vain yksi thrash-bändi muiden joukossa, sillä kyse ei ole varsinaisesti modernista tapauksesta eikä totta vie puhtaasta vanhan kaartin tapauksestakaan. Mutta yksi läheinen vertailukohta bändille on ja se löytyy Yhdysvalloista: Suicidal Tendencies.

Vaikka ST onkin läpi uransa veivannut jos jonkinlaista crossoveria aina hardcoresta thrashiin ja funkiin, on sen vahvin perusta ollut laulaja Mike Muirin äänessä sekä kitaristien tiukassa, jopa persoonallisessa riffittelyssä. Mikään toinen yhtye ei ole koskaan tullut mieleen ST:n tavasta tehdä musiikkia. Ei ainakaan ennen Dr. Living Dead!:n kuvioihin ilmestymistä.

Dr. Living Dead! ei kuitenkaan ole pelkkä kopiobändi, sillä suorien ST-viitteiden lisäksi menossa on paljon muutakin ja etenkin Cosmic Conquerorin kohdalla nämä mausteet ovat selvästi Slayeria. Kun kaksi erilaista, mutta yhtäältä kovaa thrash-bändiä lyödään yhteen ja leivotaan niistä ruotsalaisella soittotaituruudella oma kokonaisuutensa, voiko muuta edes odottaa kuin silkkaa kovuutta?

Cosmic Conqueror lainaa pehmeytensä Suikkareilta ja kovuutensa Slayerilta. Riffikäsi on napakka, tiukka ja tarkka. Mutta mikä tärkeämpää, riffianti on kautta linjan kova ja tarttuva. Rehellisyyden nimissä mainitaan, että onhan siellä pari hieman keskinkertaisempaa riffiä, muttei mitään niin ankeaa, etteikö levy olisi kokonaisuutena erinomainen. Ja onpa levylle mahtunut myös komea väli-instrumentaali Into the Eye, joka väläyttää bändiltä toisenlaistakin osaamista.

Cosmic Conqueror on pääosin reipastempoinen ja juuri miellyttävän kiivas. Bändi ei sorru liikaa tekniseen venkoiluun, vaan pitää menon freesinä ja helposti lähestyttävänä. Laulupuolella vaihtelua on ihanteellisesti, sillä tavanomaisempien thrash-ärjähdysten rinnalle on löytynyt Mike Muirin mieleen tuovaa pehmeämpää laulantaa sekä näiden kahden välimaastoa. Taustahuudot ovat nekin ihailtavaa kasari- ja ysärimenoa.

Tiukat biisit ovat saaneet rinnalleen myös hemmetin hyvät soundit, joissa bassokitaralle on annettu tilaa ja voimaa itsensä esille tuomiseen. Kitarat ovat sopivan tarkat ja rautaiset, ettei valittamiselle ole suotu sijaa. Rummut nakuttavat mukavan napakasti olematta kuitenkaan liian steriilit. Miksaus on huippuluokkaa, sillä mikään yksittäinen soitin tai laulu ei tallo toista taka-alalle. Ja sitä bassoa tekisi mieli kehaista vielä toisenkin kerran. Miksi tällaista Nuclear Assaultia saa kuulla levyillä liian harvoin?

Mitäpä sitä enempää mussuttamaan: Cosmic Conqueror on pirullisen tiukka thrash-levy ja ennen kaikkea voimakas osoitus siitä, että hyvää thrashia tehdään vielä vuonna 2017. Tämä levy on vuoden parhaimmistoa ja sietää tulla kuulluksi kautta maan.



27.10.2017, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Dr. Living Dead!
Dr. Living Dead!
[ LP ]
http://deathfuckingthrash.se/ https://www.facebook.com/drlivingdeadofficial Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 963
Palaa »