Kansitaide Dead Witches
Ouija
CD
[ Heavy Psych Sounds ]

( 9½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Intro
02. Dead
03. Drawing Down the Moon
04. Ouija
05. Mind Funeral
06. A World of Darkness

Mitä saadaan musiikillisesti aikaan, kun yhdistetään Electric Wizardin Mark Greening ja Virginia Monti Psychedelic Witchcraftista? Kuten nopeasti voisi kuvitella, tietenkin Electric Wizardia naislaululla, joka on tietenkin säröytetty kuten siinä toisessakin bändissä jota ei varmaan enää tarvitse tämän arvion ja yhtyeen kohdalla mainita.

Dead Witchesin Ouija kuulostaa siis täsmälleen siltä kuin rujon kauniisti keinahtelevan doomin pitääkin: jumalaisen hyviä riffejä yksi toisensa perään, täsmällisesti valikoitujen tempojen ja komppien päälle, joissa kaikki turha hienostelu on jätetty minimiin. Kuin pisteeksi i:n päälle, kitaran ja basson yhteispeli on niin saumatonta kuin vain olla voi, toinen toistaan tukien.

Ouijalla onkin siis kaikki juurikin oikeilla paikoillaan ja ajatus siitä kuinka asioiden pitää olla. Kuusi biisiä ja reilut puoli tuntia on sekin oppikirjaesimerkki levyn pituudesta. Levyn äänimaisemakin on juuri sitä mitä doom-levyiltä voi odottaa, kaukana tämän päivän standardeista, muttei kuitenkaan mitenkään tarkoituksellisesti huono.

Entäpä biisit? Yksittäisiä biisejä ei tästä kuusikosta nouse esiin, koska Dead Witchesin riffimyrsky on sen verran murhaavaa kuultavaa, että se jättää jälkeensä vain musertuneen kuuntelijan ja juuri nyt pitkäksi aikaa tyydyttyneen kuuloaistin.

Kaikesta huolimatta bändin ympärillä velloo niin suuri Electric Wizardin sumu, että on vaikea välttyä ajatukselta, onko viime vuosien Wizardilla mitään funktiota jos bändin on/off-työsuhteessa oleva rumpali saa aikaan huomattavasti väkevämpää materiaalia. Ouija päätyy tulevaisuudessa lukuisia kertoja soittimeeni. Ja toivottavasti monen muunkin.



21.11.2017, Tuomio Harju
http://www.facebook.com/DeadWitches/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1981
Palaa »