Kansitaide Groke's Clan
Vicious Circles
Digital
[ omakustanne ]

( 6 )
01. The Hound
02. Momentum
03. Voyeur
04. Damsel in Distress
05. Deathwatch Engagement
06. Reprieve

Lieksalaislähtöinen Groke's Clan on operoinut demopuolella jo noin 17 vuotta ja sinä aikana on yhtye kypsynyt muutoinkin kuin vain jäsenten osalta. Knoppitietona nimittäin mainittakoon, että bändin miekkoset pistivät yhtyeen pystyyn ollessaan vain 11–12 vuoden iässä. Nyt siis liki kolmikymppiset kaiffarit ovat saattaneet ulos Vicious Circles -minijulkaisun, jota ei saa erehtyä demoksi luulemaan.

Kuuden biisin kokoinen pienjulkaisu on hankalasti lokeroitavaa kamaa, joten kutsukaamme sitä tässä yhteydessä ympäripyöreästi äärimetalliksi. Vivahteita löytyy thrashista death metaliin ja groove metalista rokimpaan ilmaisuun, melometallia unohtamatta. Bändillä on siis selkeästi oma kielensä, joka kuitenkin on hieman nihkeästi kuvailtavaa kamaa noin perinteisten genremääritysten kautta.

Olennaisinta kuitenkin on tietenkin se onko itse musiikki hyvää ja sen kanssa pohtiessa mennäänkin helposti karikolle. Levyn lokeroimattomuus nimittäin ei ole vain kirjastohenkilökunnan painajainen, sillä yhtyeen viriiliys on saanut aikaiseksi punaisen langan katoamisen. Tai pikemminkin sen, ettei moisesta ole alunperinkaan välitetty ja lopputulos on moneen suuntaan sykkivää raskasmetallimenoa. Tämän seurauksena myös sävellystyö on poukkoilevaa – jopa päätöntä. Tämän ansiosta meno on nautintohaasteellista.

Yhtye kyllä osaa soittaa ja soundipuoli on enemmän kuin mallikasta. Laulupuolen vihaisen rähinäien raavintakin on kipakkaa. Mutta itse kappaleet jättävät paljon toivomisen varaa. Tarttumapinnat eivät ole järin kaksisia, jos eivät huonojakaan. Mutta fiilistasolla mitattuna Vicious Circles on lähinnä kädenlämpöistä menoa.

Groke's Clan jättää ainakin vielä tällä teoksella hieman etäisen olon.



03.10.2017, Serpent
https://www.facebook.com/grokesclan/ https://myspace.com/grokesclan Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Soita Spotifyssa Lukukertoja : 844
Palaa »