Kansitaide Fireforce
Annihilate the Evil
CD
[ Limb Music ]

( 5½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Boys from Down Under
02. Revenge in Flames
03. Fake Hero
04. Dog Soldiers
05. Oxi Day
06. Thyra's Wall
07. Defector
08. The Iron Brigade
09. White Lily (Okhotnik)
10. Iron, Steel, Concrete, Granite
11. Herkus Mantas
12. Gimme Shelter

Belgialainen power/heavy-rykmentti Fireforce jatkaa kliseiden parissa muutoinkin kuin nimensä puolesta. Kolmoslevy Annihilate the Evil on sitä itseään: reippaalla keskitempolla tykitettyä kovaa ja korkealta -kamaa vailla yllätyksiä.

Annihilate the Evil on kauttaaltaan yhdestä puusta veistettyä. Tuplabasarien tukemat voimahevibiisit ovat maltillisen raskaita, ja ne kelpaisivat noin teoriassa myös radiosoittoon. Siihen ei kuitenkaan sävellystyö riitä, sillä biisit ovat vailla koukkuja ja manowarmaisuudetkin ovat jääneet vähemmän pumpattujen lihasten lailla työstämättä.

Menossa on kuitenkin yritystä. Laulupuolella äristään näennäisen vihaisesti, siis hieman samaan tapaan kuin joku eläkeikäinen hevimies käskyttäisi vielä ennen lopullista kuukahdustaan. Ääni vain on niin yksipuolinen, että jopa tyypillinen bm-rääkynä saa menoonsa enemmän vivahteikkuutta.

Tuotanto korostaa levyn keskinkertaisuutta omalla keskinkertaisuudellaan. Mikään ei varsinaisesti ole merkittävästi pielessä, mutta tähtäin on juuri sen verran sivussa, ettei tällä osumiakaan tehdä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin myönnettävä, ettei Annihilate the Evil ole lainkaan häiritsevää kuultavaa. Itse asiassa levy on niin soljuvaa perusheviä, että työ moisen ohella sujuu täysin ongelmitta.

Lopulta tämä kuitenkin herättää esiin sen ikikaikaisen kysymyksen: mihin tällaista menoa tarvitaan? Kädenlämpöinen power/heavy nyökkää ymmärtäväisesti ja poistuu takavasemmalle unohdettujen levyjen loputtomalle suolle.

 

 

 

 



12.09.2017, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Deathbringer
Deathbringer
[ CD ]
March On
March On
[ CD ]
http://fireforceband.com/ https://www.facebook.com/Fireforceband/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 635
Palaa »