Kansitaide Mills, Tony
Streets of Change
CD
[ Battlegod Productions ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Scars
02. When The Lights Go Down
03. Legacy
04. Battlegrounds
05. Dream On
06. Weighing Me Down
07. When We Were Young
08. The Art Of Letting Go
09. Storm Warning
10. Seventh Wonder

Ex-Shy ja ex-TNT -laulaja Tony Mills on saanut hyvin juonen päästä kiinni. Ihan kaikki äijän soololevyt eivät ole vastanneet odotuksia, mutta ainakin tällä kertaa tavara on ihan sitä itseään eli kuulostaa hyvinkin 80-luvun melodiselta britti -hard rockilta. Toinen yhtä iloinen asia on Millsin äänen kuosi, sillä kolmisen vuotta sitten kuulemallani, Shyn toistaiseksi viimeisellä keikalla, ukon laulu oli kaukana parhaasta mahdollisesta. Kenties tähän vaikutti lähes kohtalokas sydänkohtaus, jonka kourista sankarimme selviytyi nipin napin vuonna 2010 Oslon lentokentällä. Olipa miten oli, ainakin studiossa kuuluu nyt kulkevan.

Sävelkynäkin on ollut osan aikaa terävä. Avauskolmikko Scars, When the Lights Go Gown ja Legacy antavat luvan odottaa jopa klassikkoalbumia. Millsin melankolinen laulu ja melodioiden tarttuvuus tulee suoraan sydämestä ja menee sinne myös kotikuulimossa. Tarttuvuutta on riittänyt semisti myös näihin tämän tason notkahdusralleihin, mutta esimerkiksi Shyn parhaina vuosina jostain Battlegroundsista olisi ollut vain seiskatuumaisen pimeälle puolelle. Dream puolestaan saattaisi hyvinkin ilahduttaa Ten-yhtyeen ystäviä, jos sen poljento olisi hieman reippaampi. Päätösbiisi Seventh Wonder on mahtipontinen, eeppinen ja muita sen kaltaisia asioita. Järkäle onnistuu yhtä hyvin kuin aloituskolmikko, joten sävellysten puolesta kyrsä on hyvin uunissa: neljä loisteliasta kappaletta ja melkein kaikki loputkin keskivertoa parempia.

Vaikka ilmeisesti ulkopuolisia biisinkirjoittajia on apuna käytetty, kokonaisuus on silti eheä. Levy kuulostaa bändilevyltä, eikä missään nimessä ole mikään egotrippi. Äänikuvassa koskettimet ja kitara taistelevat tilasta, tai oikeastaan jakavat sen tasaveroisesti. Mestari itse revittelee vetreämmin kuin moni muu 55-vuotias. Odotukset ylittyvät komeasti, mutta kun ruokahalu kasvaa syödessä, niin jokusta kappaletta olisi voitu viilata vielä vähän, ja sitten lopputulos olisi ollut silkkaa timanttia!



11.09.2017, Ismo Karo
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Over My Dead Body
Over My Dead Body
[ CD ]
https://www.facebook.com/Tony.Mills.Official/ http://Highlights info row image www.tonymills-official.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 582
Palaa »