|
01. El Otro...
02. To See Saturn Fall
03. Storm
04. Recklessness
05. For Just An Eternity
06. Self Portrait no.1
07. Be Welcome Oh Hideous Hell
08. Onirica
Kesto 56:04 |
Mar de Grises onnistuu hämmentämään debyytillään. Bändi paiskoo doomin ja deathin välimaastossa seikkailevaa lyijynraskasta metallia jolle ei juuri vertailukohteita löydy. Hyvinkin progressiiviset kappalerakenteet ja keskelle kappaleita sijoitetut ambient-kohdat sekä sinne tänne siroteltu päätön möykkä ovat varsin todellisuudesta vieraannuttavaa kuunneltavaa.
Mar de Grises ei rakenna kappaleitaan riutuvien kitaramelodioiden tai runsaiden kosketinmattojen varaan vaikka niitäkin levyllä kuullaan. Sen sijaan musiikista huokuva aitous ja valtaisat tunteet pitävät kuulijaa tiukasti otteessaan. Laulajan sydämeen käyvä tulkinta on parasta mitä olen kuullut pitkään aikaan. Aivan kuin Mar de Grisesin musiikki olisi sävelletty partaterä konkreettisesti ranteella, niin painostavaa tunnelmaa bändi silloin tällöin onnistuu luomaan.
Levyllä on silti negatiivisetkin puolensa vaikka ne eivät suuria olekaan. Vaikka laulaja ilmaiseekin itseään pääosan ajasta todella upeasti, on lyriikoista vaikea saada selvää edes kansilehdykän kanssa laulajan mumistessa jossain kitaravallien välissä. Myöskään kappaleiden rakenteettomuus ei aina miellytä, punainen lanka katoaa liiankin usein.
Mar de Grises ei tee musiikkiinsa tutustumista helpoksi, mutta jos uhraa albumille hieman kärsivällisyyttä, on palkintona levyllinen todella tunnepitoista, upeaa ja omaperäistä musiikkia. Jos vuosi olisi hieman pidemmällä, uskaltaisin veikata tätä yhdeksi vuoden parhaista levyistä.
9/10
Ville Yli-Knuutila
Olen hyvin pitkälle Villen kanssa samaa mieltä, mutta silti en antaisi levylle aivan noin korkeita pisteitä. Itseäni häiritsee juuri kuuntelunautinnon pirstaloituminen.
Vaikka yleensä monipuolisuus on valttia, voi silläkin saralla heittää yli ja silloin kokonaisuus on helposti erittäin levoton. Levystä saa kiinni oikeastaan vaan kappaleiden pidemmissä osuuksissa, kunnes seuraava klassinen välikohta johdattaa meidät psykedelian synkkään maastoon.
Levy ei missään nimessä ole huono, mutta sen monipuolisuus tuo esiin ongelmia joita ei musiikkia kuunnellessa joudu usein käsittelemään. Pidän bändin debyytistä kovastikin, mutta sen kuuntelemisen joutuu ajoittamaan hyvinkin tarkkaan, jotta siitä saa kaiken irti eikä pääse turhautumaan. Taustamusiikiksi en tätä suosittelisi.
8/10
Jukka Kolehmainen
01.04.2004, V. Yli-Knuutila/J. Kolehmainen |
|
