Kansitaide Battle Raider
Battle Raider
CD
[ Fighter Records ]

( 3 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Flying Fingers
02. Battle Raider
03. Hard Flyer
04. Atlanteans of Gold
05. Early Fantasy
06. Tartan Piper Alpha
07. Commander
08. A Sioux Prayer

Ciudad de Méxicossa 2010 perustetun, perinteistä 80-luvun heavyä soittavan Battle Raiderin eponyymi toinen albumi on suurelta osin jäätävää paskaa. Levy-yhtiö vertaa meksikolaisyhtyettä röyhkeästi muun muassa Cirith Ungoliin, Iron Maideniin, varhaiseen Queensrÿcheen, Crimson Gloryyn, Manowariin ja alkuaikojen Fates Warningiin. Ensimmäisestä rinnastuksesta en osaa sanoa mitään, kun en ole Cirith Ungoliin koskaan kunnolla uppoutunut, mutta muista vertauksista levytiedotteen kirjoittajaa sietäisi jokaisesta ampua polveen... paitsi jumalaiseen Crimson Gloryyn vertaamisesta, mistä hyvästä espanjalaisen kynäsepon joutaisi viedä metsään, sitoa ketjulla puuhun kiinni ja jättää kuolemaan nälkään, juuri kuten sikäläiset metsästäjät podenco-koirilleen tekevät.

Mitään muuta yhteistä edellä luetelluilla hienoilla orkestereilla ei tämän meksikolaisjätöksen kanssa ole kuin se, että Battle Raider yrittää kuulostaa samalta kuin tradi-heavybändit 80-luvun puolivälissä ja lopussa: tuplakitarointia, laukkakomppeja, lonksubassoa ja pistävän korkeaa laulantaa. Vertailut saattavat johtua toki siitäkin, että solisti Hussein Lehder pääsee laulusuorituksissaan yhtä huimiin korkeuksiin kuin vertailuyhtyeiden virkaveljet Geoff Tate, Midnight ja John Arch, mutta Lehderpä ei pysy nuotissa. Kun kimakka hevitenori alkaa nuoleskella nuotinvierustoja ja vireet heittelehtivät kuin Lehderillä, siinä rampautuu nuottikorva kaikilta joilla sellainen on. Minut se saa miettimään myös Fighter Recordsille yhtyeitä kiinnittävän henkilön kuulovamman laatua.

Hirveydestään huolimatta Battle Raider ei kuitenkaan ole täysin ansioton levy. Ed Thunderin säröttä soiva lonksubasso ja soundeiltaan kuin Tarantinon elokuvista vohkitut surf-kitarat antavat levylle omaleimaisen ilmeen, joka erottaa sen muista kasarihevipastisseista. Loppua kohti petraavan albumin eepos, yhdeksän ja puolen minuutin Commander, on jopa ihan miellyttävää kuultavaa (vaikka onkin masteroitu ihan särölle) niiltä osin, kun señor vokalisti ymmärtää pysyä hiljaa. Tästä ja muista syistä albumin suosikkibiisini on instrumentaali Tartan Piper Alpha. Sitäkään en kuitenkaan tämän jälkeen halua kuulla enää koskaan.



21.08.2017, Mape Ollila
http://www.facebook.com/BattleRaiderOfficial Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1373
Palaa »