Kansitaide Horte
Horte
CD
[ Svart Records ]

( 1 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Sekvenssi
02. Taajuus
03. Viimeinen linja
04. Konttaa, ne konttaa
05. Helmi
06. 78
07. 9
08. Koko kalmo pakassa
09. Saatto

Svart Records jatkaa kotimaisten kummajaisten julkaisemista pääsääntöisesti siinä onnistuen. Aina ei kuitenkaan valinta osu heilläkään kohdilleen. Tästä esimerkiksi käy Horten eponyymi debyytti.

Horten musiikki on vähäeleistä tunnelmointia jota värittävät erilaiset taustahälyt ja ujellukset sekä kauttaaltaan eteerinen yleismaailma. Paikoitellen liikutaankin varsin lähellä niin Liekkiä kuin Cameliakin, niin hyvässä kuin pahassa. Horten tapauksessa ehkä kuitenkin enemmän siellä pahassa.

Biisit itsessään ovat ihan kivaa fiilistelyä. Laulu sen sijaan on kauttaaltaan sen verran raastavaa kuultavaa, että siitä ylitse pääseminen vaatisi paljon enemmän kuin mihin aivokapasitteettini pystyy. Vertailukohtana laulajan suoritukselle lähimmäksi pääsee Seremonia, joskin sillä erotuksella, että heidän musiikkinsa lakoninen ja tahattoman huono tulkinta sopii.

Jos nyt kuitenkin väkisin Hortesta jotain positiivista etsitään niin, bassosoundi on kyllä miellyttävää pörinää, kuten on myös kitaroiden vahva kaiutus, joka saa sormien liikkeet otelaudalla korostumaan äänikuvassa. Se taas, onko tästä seikasta sen enempää hyötyä, onkin sitten toinen kysymys. En usko edellä mainitun seikan muuttavan sitä, että levyä tuskin enää tämän jälkeen kuuntelen.

Todella, todella harvoin tulee vastaan levyä, joka aidosti alkaisi vituttaa. Siitä Hortelle toki täytyy nostaa hattua ja onnitella.



10.08.2017, Tuomio Harju
http://www.facebook.com/hortesound/ http://soundcloud.com/hortesound Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Osta EMP:ltä Lukukertoja : 1645
Palaa »