Kansitaide Iivarinen, W.
Melankolia
Digital
[ omakustanne ]

( 8 )
01. Iloisia ajatuksia
02. Surunviejä
03. Kansallisromantiikkaa
04. Sinun nimesi on maailma
05. Suru kasvoilla
06. Ikuinen elämä
07. Myrkkyjen ruhtinas
08. Melankolia

Tytär on itselleni tyystin tuntemattomaksi jäänyt yhtye suomalaisella rock-kartalla. Nimi on toki osunut silmiin eri medioissa paljonkin, mutta jotenkin tutustuminen bändin tuotantoon on jäänyt aikeen tasolle. Kun yhtyeen laulaja ja luova voima, W. Iivarinen, julkaisi jo toisen soololevynsä, oli sitä siis hyvä lähestyä ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja. Ja varsin ovelaksi levytykseksi Melankolia osoittautuikin, vaikka se kohtuuttoman monta kuuntelukertaa vaatikin ennen kuin suostui avautumaan.

Saatekirjeen mainitsemia stoneria ja metallia Iivarisen sekoituksesta on hyvin hankala löytää. Sitäkin enemmän on sen sijaan tarjolla melankolista suomalaista rockia kavalasti maustettuna maailman masentamalla iskelmällä. Iivarisen ote aiheisiin on taitava, ehkäpä jopa runollisen herkkä, vaikka etenkin levyn loppupuoliskolla tunnelma ja musiikki muuttuvatkin alun keveyttä ja lyyrisyyttä raskaammiksi. Mihinkään metalliseen ilmaisuun Melankolia ei kuitenkaan missään vaiheessa intoudu, vaan perinteisen raskaahkon suomirockin ja iskelmän tyylikeinot hallitsevat kokonaisuutta. Välillä genrerajoista piittaamaton ilakointi suomalaisen musiikin laitumilla tuo jopa mieleen Ismo Alangon, joskaan aivan niin pitkälle vietyyn taiteellisuuteen Iivarinen ei edes taida pyrkiä.

Promokappaleita lukuun ottamatta pelkästään digitaalisena julkaistu levy kantaa yllättävänkin hyvin koko kahdeksan biisinsä keston, ja kappalemateriaalin vaihtelu on onnistunutta; levy pysyy kasassa tervetulleesta varianssistaan huolimatta, ja ainoastaan levyn alkupään "Kansallisromantiikkaa"-biisi tuntuu hiukan joukkoon kuulumattomalta. Huono biisi ei missään tapauksessa ole kyseessä, mutta ehkäpä juuri siinä tuo ismoalankomaisuus nostaa päätään eniten. 

Melankolian hyvä puoli on juuri... öh... melankolia. Sooloartistien helmasynti, ahdistus ja maailmantuska, esitettynä yhden ainoan miehen luovan voiman kautta kun tuppaa turhan usein kääntymään mököttämiseksi ja tummanharmaaksi passiiviseksi aggressioksi. Iivarisen tulokulma on kuintenkin surullinen enemmän kuin ahdistunut, ja paistaapa tunteiden risukasan läpi paikoin toivorikas aurinkokin. Maailma ei ole hiilenmusta, vaan pientä positiivista pohjavirettä on mukana sen verran että mistään teiniangstista ei ole kyse. Iivarinen on aikuisempi, positiivinen poikkeus oman melankoliansa esittelyssä, ja vaikkei Melankolia mikään täydellinen napakymppi olekaan, on se mukava ja toisenlainen välipala aika synkän, itseään toistavan ja monotonisen suomalaisen soololevyjatkumon keskellä.

Useampikin biisi Melankolialla on kiusallisen tarttuva, ja jos levyn erehtyy keskeyttämään ennen sen loppua, on tuloksena usein hämmästyttävän vähän rasittava korvamato, joka kuitenkin yleensä osaa poistua ennen kuin alkaa liikaa ärsyttää. Jos levyn tyylilaji onkin erikoinen valinta, on sen toteutus onnistunut, eikä sen kanssa vietetty aika tunnu ollenkaan hukkaan heitetyltä. Suositellaan ilmaisuvoimaisen raskaamman iskelmärockin faneille... ei siis niille joille rakkaus on turhanpäiväisen lumivalkoista, vaan niille joiden tunteiden kirjossa on paikka useammankin väriselle melankolialle, ja jotka kaipaavat musiikkiinsa hiukan muutakin haastetta kuin tyhjäpäistä hittipotentiaalia.



02.08.2017, Napero
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Grande Vulgar
Grande Vulgar
[ CD ]
https://fi-fi.facebook.com/W.Iivarinen/ https://wiivarinen.bandcamp.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 962
Palaa »