Kansitaide Tengger Cavalry
Die On My Ride
CD
[ M-Theory ]

( 8½ )
01. Snow
02. Die on My Ride
03. Independence Day
04. To the Sky
05. Prayer
06. Strike
07. Ashley
08. Cursed
09. The Frontline
10. The Choice of My Mind
11. Me Against Me
12. We Will Survive
13. Burn

Kansanmusiikki asuu vahvana amerikkalaistuneen, mongolialaista folkia soittavan Tengger Cavalryn soundeissa. Kyllä, kuulit oikein:  mongolialaista folkia. Bändin kattauksessa on yhtä ja toista itselleni tuntematonta perinnesoitinta sekä munniharppua ja kunnon aasialaista kurkkulaulua. Vuonna 2010 perustettu orkesteri on tuottanut todella tiiviiseen tahtiin levyjä – esimerkiksi vuonna 2016 neljä(!) albumia – ja esiintynyt muun muassa Carnegie Hallin maineikkaalla lavalla. Muutaman vanhemman levyn nopealla tsekkauksella uutukainen Die On My Ride tuntuu suhteellisen suurelta askeleelta uuteen suuntaan – tässä tapauksessa nimenomaan eteen ja ylös.

Die On My Ride -levyn läpi kuuntelemista ei voi kutsua kuin erittäin miellyttäväksi kokemukseksi. Jopa yleensä kovin vähän arvostamani kurkkulaulu toimii tässä kattauksessa täysin. Eri sävyistä murinaa löytyykin lähes joka lähtöön. Biisien tempo aaltoilee junnaavan metallin ja rauhallisen rockmusiikin välimaastoissa, mutta perinteisen folk metalin iloiseen vauhtiin ei lähdetä missään vaiheessa. Kokonaisuus kuulostaakin lähinnä haikealta ja kaihomieliseltä.

Levyn kenties suurin yllätys ja muusta kokonaisuudesta täysin poikkeava kokemus on haikean rauhallinen rakkauslaulu Ashley. Vaikka biisissä on enemmän James Bluntia kuin mitään metalliksi kutsuttavaa, laulusuoritus nostaa kappaleen äärimmäisen vaikuttavalle, ellei jopa mykistävälle, tasolle. Laulua lukuunottamatta biisissä itsessään ei ole oikeastaan mitään erityistä, mutta juuri se “keep it simple” -mentaliteetti tekee kappaleesta tunteikkaan helmen. Muut levyn biisit jäävät tässä mielessä hieman nuolemaan näppejään.

Särökitarat loistavat levyllä poissaolollaan, mutta kansanmusiikkia lukuunottamatta ainoa kokonaisuudelle löytämäni yhtymäkohta on grunge. Besserwisserit ja kaikkitietävät kumotkoon väittämäni, mutta itse nimeäisin Die On My Ride -levyä "folk-grungeksi". Seattleen tässä ei kuitenkaan mennä, koska Die On My Riden monipuolinen äänimaailma, kurkkulaulu ja yleisilme parkkeeraa Tengger Cavalryn kyllä täysin sinne Tšingis Khanin valtakunnan tuuliselle tundralle. Jos kansanmusiikin syvin olemus on omat perinteet ja niiden kunnioittaminen, Tengger Cavalry osuu kyllä niin ylämummoon kuin mahdollista. Sitä ei voi kuin arvostaa.



29.07.2017, Henry Lunabba
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Blood Sacrifice Shaman
Blood Sacrifice Shaman
[ CD ]
https://www.facebook.com/tengger0cavalry/ https://tenggercavalry.bandcamp.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Lukukertoja : 1247
Palaa »