Kansitaide Well-Wisher, The
The Colours Fade
CD-R
[ Depressive Illusions ]

( 2 )
01. Desperation Is the Beginning
02. A Never-ending Day
03. The Ghosts of Past Mistakes
04. The Colours Fade
05. I Don't Need Hope, I Need Death
06. You're Never Prepared
07. Time-distorting Hatred
08. The Great Grey
09. Goodbye

Tuntuu lähes epäreilulta lyödä synkistelyn ja masennuksen parista kumpuavaa musiikkia. Toisaalta vilpillinen kehuminenkin tuntuisi vähintään yhtä väärältä, joten valinta on vaikea. Rehellisyyden nimissä kuitenkin todettakoon, että valitettavasti The Colours Fade on hirveintä kuraa mitä olen tänä vuonna saanut kuulla. Mikä pahinta, tätä omakustanteista kamaa on kokonaisen levyn verran ja aikaisemmat julkaisut päälle.

Onneksi vain 66 kappaleen rajattuna cdr-painoksena julkaistu The Colours Fade on yhden miehen aikaansaannos. TR-nimimerkillä toimiva herra on säveltänyt kaikki kappaleet ja soittanut kaikki instrumentit. Hän on myös vastuussa lauluista, levyn tuottamisesta ja kansitaiteesta. Laulua ja taidetta ei ole syytä mollata, jos ei nyt kehuakaan. Ne ovat kelpoa demotasoa ilman suuria moitteita tai saavutuksia. Kaikesta muusta taas on vaikea antaa perustellusti kehuja.

The Colours Fade koostuu yhdeksästä melodisesta black metal -kappaleesta. Kipaleet pyörivät siinä viiden-kuuden minuutin tuntuvilla ja ovat järjestään liian pitkiä sisältöönsä nähden. Melodisuus tässä yhteydessä tarkoittaa päättömiä ja äärimmäisen epäkiinnostavia tapailuja, joiden kohdalla koen lähinnä vaivaantuneisuutta ja myötähäpeää. Huvittavimmillaan yksi riffeistä tuo mieleen lähinnä suomirockin.

Jos itse melodiat ovat ö-luokan roskiskamaa, mitään muutakaan levyllä ei voi kehuttavaksi sanoa. Kitarasoundit ovat ohuet, heikot ja munattomat. Tällainen olisi ollut kelpo demosoundi ehkä 15–20 vuotta sitten. Kaikesta huomaa laitteiston ja osaamisen vajaavaisuuden niin miksauksen kuin muunkin suhteen. Laulu on kireää, efektoitua rääkyä, jota voi pitää siedettävänä. Rummut tuhisevat taustalla veltosti, joskin jostain syystä pelliniskut puskevat pinnalle sitäkin pahemmin. The Well-Wisher olisi todellakin kaivannut kunnollista kalustoa nauhoittamiseensa ja miksaukseen.

Mutta edes huonot soundit eivät selitä levyn äärimmäisen ankeaa biisikattausta. On oikeastaan jopa tragikoomista miten The Colours Fade on kuin koulukirjaesimerkki siitä millaiseksi yhden henkilön projekti voi mennä. Kun ei ole toista korvaparia kuuntelemassa ja kommentoimassa kappaleiden kulkua, mikä tahansa kura pääsee läpi. Kun ei ole kokemusta, näkemystä tai taitoa neuvomassa tuottamisen suhteen, lopputulema jää helposti ankeaksi ja veteläksi kuravelliksi.

Surullista sanoa, mutta The Colours Fade on yksi huonoimmista koskaan kuulemistani levyistä. Eikä asiaa pelasta vaikka tämä olisi julkaistu demona, mutta silloin sentään voitaisiin vedota siihen, että kyse on vain biisien raakaversioista – ei oikeasta, julkaistusta levystä. Olkoonkin, että julkaisu on tapahtunut pienen painoksen cdr-levynä ja muuten digilevityksenä. En ihmettele, ettei levylle ole löytynyt oikeaa julkaisijaa.

Perspektiivin hakijoille ja itseään kärsimyksellä viihdyttäville: tsekatkaa The Colours Fade. Kaikki muut: varokaa kuin kulkutautia. Teos on lajissaan hirveä.



29.07.2017, Serpent
https://thewellwisher.bandcamp.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 822
Palaa »