Kansitaide Dzö-nga
The Sachem's Tales
CD
[ Avantgarde Music ]

( 8+ )
01. Midewiwin Lodge
02. To the Great Salt Water
03. The Wolves Fell Quiet
04. Halle Ravine
05. Against the Northern Wind
06. A Seventh Age of Fire
07. The Witching Meadow

kesto: 42:51

Ukkossade, yksinäisen suden huuto ja lohduttomasti soiva viulu käynnistävät bostonilaisen, ilmeisesti himalajalaisen jumalolennon mukaan tiibetinsikkimiksi nimetyn Dzö-ngan ensimmäisen levy-yhtiölle äänittämän albumin The Sachem's Tales. Musiikin tyylilaji on, periamerikkalaiseen hipsterityyliin, emotionaalinen ja maalaileva black metal. Konseptialbumin kappaleiden aiheena on – Cascadian Black Metalin luonteeseen kuuluen – luontomytologia, tässä tapauksessa Kanadan natiivikansa alkonginien luomiskertomus.

2016 perustettu, mutta levylafkadebyyttiään ennen jo omakustanteisesti yhden albumin ja yhden EP:n julkaissut mies/nais-duo pohjaa ilmaisunsa blackmetallisesti samaa rataa edestakaisin keinuviin "hiihtohissimelodioihin". Naislauluja lukuun ottamatta levyllä aivan kaikesta vastaava Cryvas on kuitenkin kuorruttanut suttuisen metsäbläkkiksensä niin riittoisalla kerroksella yksinkertaista mutta vaikuttavan kaunista akustista kitarointia, että blackmetallin voi tässä yhteydessä sanoa olevan enemmänkin ehkä musiikillinen työkalu kuin itsetarkoitus. Suristelun päällä kuullaan toisinaan myös tyylikkäästi käytettynä erilaisia koskettimia ja jousia.

Levyn yhtäältä hyvin vaikuttava, mutta toisaalta ehkä myös kaikista arveluttavin lenkki on naissolisti Grushenka Ødegårdin laulusuoritus. Enimmäkseen sopraano heläjää kauniin kirkkaasti, korkealta ja vuotamatta, mutta To the Great Salt Waterissa Ødegård nuolee todella ikävästi nuotinvierustoja. Tytön ääni on parhaimmillaan hyvinkin kaunis, mikä saakin levyn varhaisen erheen korostumaan sitäkin rujompana. Myös kaikissa muissa kappaleissa prosessoitua rääkyä tuottava Cryvas pääsee A Seventh Age of Firessä kertaalleen laulamaan "puhtaasti." Olisi ollut parempi, kun olisi jättänyt väliin tai pyytänyt jonkun tuuraamaan. Tulee nimittäin aika puistattavia fläsäreitä erään Tuomas Holopaisen The Carpenter -laulusuorituksiin...

Todella taiten on multi-instrumentalisti Cryvas biisinsä rakentanut. Itsenäisiksi kokonaisuuksiksi erottuvissa kappaleissa on jokaisessa erittäin selkeä, tarinamainen draaman kaari. Biisit käynnistyvät järkiään lähes elokuvallisesti tunnelmaan alustavilla "viikon luontoääni -introilla"; suden ulvonnalla, linnunlaululla tai nuotion rätinällä, joista ne kasvavat vähä vähältä kohti kliimaksejaan. Tyypillä on todellakin tyylitajua, sillä hän tietää täsmälleen, kauanko kutakin simppeliä melodiakoukkua kannattaa toistaa, että kuuntelijan mielenkiinto pysyy herkeämättömänä. Esimerkiksi kuulasäänisen Lilith Astarothin (Nemesis Engine) eteerisen kauniisti taustalaulama Halle Ravine on käytännössä yhteen ainoaan melodianpätkään perustuva akustinen välisoitto, mutta silti hypnoottisen vangitsevaa kuultavaa.

Vaikka tässä irtonaiseksi jäävä kappale ei bläkkisvapaana välttämättä toisten joukkoon olisi kuulunutkaan (siksi kai se levyn lopussa onkin eikä keskellä flow'ta tappamassa), pianojatsia ja mustalaisviulua naittava The Witching Meadow ainakin tekee selväksi, että jos kohta Cryvas tuntee ehkä luontomytologiansa, kaveri tuntuisi olevan varsin edistyneellä tasolla myös etnomusikologiassa.

Ellei hipsteribläkkiksen leima kammota, The Sachem's Tales on mieli avoimena kuuntelevalle todella antoisa levy.

A rainstorm, the howl of a lonely wolf and the grief-stricken sound of a violin start The Sachem's Tales, the label debut of Bostonian Dzö-nga, a band apparently named in Sikkim language after a Himalayan deity. The musical genre here is, in your all-American hipster style, emotional black metal painted in broad strokes.  The subject matter of the concept album is – in true Cascadian Black Metal style – nature mythology, and in this case more specifically the tales of creation according to Canadian indigenous people the Alconquins.

The band, or the duo rather, comprised of a guy and a girl, were founded in 2016 and have already released an album and a MCD before their label debut. Their musical language is based on the foundation of what I call “ski lift melodies”; simple tremolo-picked themes swaying repetitively back and forth. Cryvas, who is responsible here for everything except the female vocals, has garnished his adequately murky woodlands black metal with such a thick layer of simple yet astonishingly beautiful acoustic guitar playing, that one could say black metal is more of a musical tool here than a purpose unto itself. On top if the buzzing guitars oftentimes occurs also classy usage of a plethora of strings and keyboards.

An impressive yet in the other hand probably the most questionable link on the album is the singing of
Grushenka Ødegård. For the most part her soprano soars crystal clear, high and cleanly but alas, in the song To the Great Salt Water Ødegård sounds terribly pitchy. Her voice is for the most part so beautiful that the aforementioned error sticks out like a sore thumb. Also Cryvas, whose voice in all other songs is processed screaming, gets to sing “cleanly” in on the song A Seventh Age of Fire. It might’ve been better if he’d asked someone to sub for him or passed it altogether, because I’m getting some bad flashbacks of a certain Tuomas Holopainen and his “singing” on Nightwish’s debut single The Carpenter...

Cryvas has built his songs with formidable skill. All the songs stand out as individuals and each one of them has a clear-cut, dramatic story arc. The songs start with the sounds of nature; wolves, birds singing, crackling firewood etc. and from dramatic build-ups they grow toward their climaxes. Cryvas has an impeccable grasp of stylistic language, and he knows exactly for how long to repeat a theme or a melodic hook to keep the listener at the edge of his seat. E.g. Halle Ravine, ethereally sung by Lilith Astaroth (Nemesis Engine), whose voice is gossamer and frail as glass, is an acoustic interlude based in just one melodic hook, yet it is hypnotically captivating.

Even though The Witching Meadow, which in its black metal free form is the odd song out in this bunch and seemingly doesn’t belong with all its gypsy violins and piano jazz (that’s probably why it’s the album closer and isn’t in the middle killing the album’s flow), but if nothing else it proves that as well Cryvas is versed in his nature mythology, he probably is every bit as adept in ethno-musicology.

If you’re not afraid of being branded as a fan of Hipster Black Metal, The Sachem's Tales is a gift that keeps on giving for ones with open minds.
 



11.07.2017, Mape Ollila
https://www.facebook.com/dzongalives Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1181
Palaa »